Saa­mat­to­mia met­sän­omis­ta­jia hou­ku­tel­laan uudella si­joi­tus­pal­ve­lul­la – pääset eroon met­sän­hoi­don huo­lis­ta, mutta muutama seikka kan­nat­taa miettiä tark­kaan

Lähitapiola tarjoaa uutta Yhteismetsä-palveluaan sellaisille metsänomistajille, jotka käyttävät vapaa-aikansa mieluummin muuhun kuin metsänhoitoon. Yhteismetsä on käytössä Suomessa laajemminkin, mutta vakuutusyhtiö tekee siitä sijoitustuotteen. Yhteismetsään siirtyminen voi sopia esimerkiksi monelle kaupunkilaiselle tai perikunnalle, kunhan tietää, mitkä ovat seuraukset.

Metsäomaisuuden voi saada tuottamaan liittymällä yhteismetsään. Silloin muut hoitavat metsää, mutta päätösvaltaa on vähän aiempaan verrattuna.
Metsäomaisuuden voi saada tuottamaan liittymällä yhteismetsään. Silloin muut hoitavat metsää, mutta päätösvaltaa on vähän aiempaan verrattuna.
Kuva: Kaleva

Metsä on Suomen vihreää kultaa. Kansallisvarallisuus kerryttää puiden runkoihin varastoituvaa pääomaansa lähes itsestään keräämällä maaperän mineraaleja, sadevettä, hiilidioksidia ja auringonvaloa.

Vakuutusyhtiö Lähitapiola alkaa tarjota Yhteismetsä-sijoituspalvelua, jossa metsänhoitoa osaamattomalle tarjotaan mahdollisuus pysyä metsäsijoittajana mutta annetaan ammattilaisten hoitaa metsätyöt.

Palvelussa metsänomistaja liittää metsänsä Lähitapiolan yhteismetsään. Vastineeksi hän saa metsänsä arvoa vastaavan osuuden yhteismetsästä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä