Helsingin Sanomat julkaisi viime sunnuntaina ison kohun synnyttäneen artikkelin kokoomuksen kansanedustajan Wille Rydmanin suhtautumisesta nuoriin naisiin. Kirjoituksen mukaan yhdeksän naista oli kertonut joko poliisille tai lehdelle Rydmanin käytöksen heitä kohtaan olleet ahdistavaa.
Myös poliisi oli selvittänyt kansanedustajan käyttäytymistä. Poliisin mukaan mikään ilmi tullut teko ei kuitenkaan ylittänyt tutkintakynnystä. Asiasta ei siis syntynyt oikeusprosessia, eikä Rydmanin ole todettu syyllistyneen lain rikkomiseen.
Asian ydin ei silti ole siinä, onko kansanedustaja rikkonut lakia. Kysymys on enemmän siitä, onko entisen nuorisopoliitikon, nykyisen kansanedustajan ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsenen sekä Helsingin kaupunginvaltuutetun käytös ollut hyväksyttävää.
HS:n kertoman perusteella näin ei näytä olleen. Useimmat epäasiallista kohtelua kokeneista naisista ovat olleet tapahtuma-aikana myös alaikäisiä. Rydman itse kiistää käyttäytyneensä naisia kohtaan ahdistavasti.
Kyse on samalla yhtä henkilöä ja hänen toimintaansa merkittävämmästä asiasta. Tapaus pakottaa kysymään, kuinka laajasti vastaavaa tapahtuu muualla politiikassa, myös muiden puolueiden piirissä.
Samalla tavoin kuin metoo-kampanjan kohdalla nyt usea naispoliitikko onkin rohkaistunut kertomaan epäasiallisesta kohtelusta ja ahdistelusta poliittisessa toiminnassa.
Nuorten naisten ahdistelu ei tietenkään ole vain poliittisen elämän vitsaus. Sitä esiintyy koko yhteiskunnassa. Mutta jos ilmiöön ei tartuta vakavasti yhteiskunnan ylimpien päättäjien voimin, sitä tuskin saadaan helposti kitkettyä muualtakaan.
Tie voi siis olla pitkä. Näin voi päätellä myös siitä, miten HS:ssa esiintyneiden naisten kertomuksia ja koko lehden reportaasia on etenkin sosiaalisessa mediassa kyseenalaistettu.