Daegun hautuvassa helteessä asiat unohtuvat helposti. Eikä kyse ole vain pienistä arkipäiväisistä asioista. Välillä on vaikea muistaa, millaisessa maassa MM-kisat järjestetään.
Viime marraskuussa Etelä-Korean ja Pohjois-Korean välit kiristyivät äärimmilleen, kun Yeonpyeongin saaren ammuskelussa sai surmansa neljä ihmistä. Välikohtauksen jälkeen -- siis vain yhdeksän kuukautta sitten -- maat ajautuivat sodan partaalle. Aivan hiljattain Pohjois-Korean puolelta ammuskeltiin taas tykeillä etelän suuntaan.
Onneksi poliittinen retoriikka ei ole niin rajua kuin silloin, kun Kalevan nykyinen päätoimittaja Markku Mantila toimi Suomen suurlähetystön lähetystösihteerinä Soulissa.
Kun Mantila saapui maahan, oli Pohjois-Korea ilmoittanut muuttavansa eteläisen naapurinsa pääkaupungin tulimereksi. Jos vastaavat puheet olisivat yhä arkipäivää, olisi MM-kisoista poisjääneiden urheilijoiden lista vielä pitempi kuin se on nyt.
Balkanista puhutaan usein ruutitynnyrinä. Ruudinkäry leijailee myös Korean niemimaalla -- vaikka kukaan ei halua sitä Daegussa ajatellakaan.
Millainen kansa Etelä-Koreassa asustaa? Viiden päivän kokemuksella kysymykseen on mahdoton antaa kaiken kattavaa vastausta.
Jos haluaa pitäytyä ankarissa faktoissa, kannattaa etsiä käsiin tuore Pisa-tutkimus, johon osallistui 65 maata tai aluetta. Tutkimuksen mukaan korealaisilla ja suomalaisilla nuorilla on paras lukutaito. Maassa on osattu aina arvostaa korkeaa koulutusta ja vielä korkeampaa tekniikkaa. Koreasta tuskin löytyy niemeä tai notkelmaa, jossa ei olisi tarjolla langatonta verkkoyhteyttä.
Peruskorealainen on hymyilevä, kumarteleva, vieraanvarainen ja aina valmis auttamaan -- myös silloin, kun auttajalla ei ole mitään käsitystä siitä, miten ongelma ratkaistaan. Kun taksikuski pyörittelee käsissään karttaa, sanoo "yes, yes" ja hymyilee, ei hänellä todennäköisesti ole mitään käsitystä siitä, mihin asiakas pitäisi viedä.
Ravintolakaduilla suomalainen tuntee olonsa suorastaan kotoisaksi. Mitä pitemmälle ilta etenee, sitä ahnaammin korealaiset tyhjentävät soju-viinaa sisältäviä lasejaan.
Korealaisessa yhteiskunnassa raittiusmiesten moraalisaarnat kaikuisivat kuuroille korville. Herra Choilla ja herra Parkilla -- Korean herra Korhosella ja herra Virtasella -- on aina syy juoda. Meni elämässä hyvin tai huonosti. Tai siltä väliltä.
Korealaisia sanomalehtiä selatessa hahmottuu nopeasti korealaisen huippu-urheilun suuri kuva. Ensin tulevat baseball ja jalkapallo, sitten kaikki muu.
Suomalainen Kari Ihalainen toimii Koreassa keihäänheiton lajivalmentajana ja tietää, mikä on yleisurheilun asema 49 miljoonan asukkaan maassa:
"Kansalliset mestaruuskisat käydään tyhjien katsomoiden edessä. On vaikea keksiä lajia, joka kiinnostaisi täällä ihmisiä vähemmän kuin yleisurheilu."
Seuraavan sukupolven supertähdet eivät tule ainakaan Koreasta. "Mutta minkä sille voi", hymähtäisi Herra Park ja ottaisi huikan soju-lasistaan.