Ruotsissa vietetään torstaina kuningas Kaarle XVI Kustaan 80-vuotissyntymäpäiviä. Tukholmassa Kuninkaanlinnan pihalle juhlallisuuksia seuraamaan saapuneet lapset antoivat kuninkaalle sylin täydeltä kukkia.
Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Carl Philip seurasivat kukitusta kuninkaan lähellä Kuninkaanlinnan pihalla sotilasunivormuissaan. Muu kuninkaallinen perhe seurasi tapahtumia linnan parvekkeelta.
– Minulle ja vierailleni tuntuu fantastiselta nähdä teidät kaikki täällä, nähdä tämä kuoro edessäni ja kuunnella. Että olettekin tulleet tänne laulamaan juuri tänä päivänä, kehui kuningas parvekkeelta kuorolaulun jälkeen Ruotsin yleisradio SVT:n mukaan.
Kuninkaan syntymäpäiväjuhlallisuudet alkoivat aamupäivällä kiitosjumalanpalveluksella Tukholman kuninkaanlinnan kirkossa. Ruotsalaispiispa Johan Dalman sanoi palveluksessa maan hallitsijasuvun nimeen viitaten ja suomenkielistä sanaa käyttäen, että kuninkaalla oli Bernadotten sisua.
– 80 ja edelleen jatkuu. Siinäpä vasta esikuva. Bernadottelaista sisua, piispa lausahti.
Kuninkaanlinnan juhlallisuuksiin kuuluivat myös perinteiset kunnialaukaukset. Myöhemmin luvassa on juhlaillallinen.
Stubbit osallistuvat juhlallisuuksiin
Myös presidentti Alexander Stubb ja hänen puolisonsa Suzanne Innes-Stubb osallistuvat syntymäpäiväjuhliin.
– Lämpimät onnittelut kuningas Kaarle XVI Kustaalle 80‑vuotispäivän johdosta. Meille on suuri kunnia osallistua tämän päivän juhlallisuuksiin Tukholmassa, Stubb kommentoi X:ssä.
Stubbien lisäksi paikalla on useiden valtioiden kuninkaallisia niin Tanskasta ja Norjasta kuin Thaimaastakin.
Stubbin ohjelmassa on tapaaminen myös Ruotsin pääministerin Ulf Kristerssonin kanssa. Tasavallan presidentin kanslia kertoi aiemmin tiedotteessa, että tapaamisen aiheena ovat Suomen ja Ruotsin kahdenväliset suhteet sekä ajankohtaiset ulko- ja turvallisuuspoliittiset kysymykset.
Kekkonen isännöi ensivierailulla Suomeen
Kaarle Kustaa syntyi Hagan linnassa Ruotsin Solnassa vuonna 1946 prinssi Kustaa Aadolfille ja prinsessa Sibyllalle. Hän kuuluu samaan sotienjälkeiseen sukupolveen kuin muun muassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka syntyi pari kuukautta myöhemmin.
Kaarle Kustaan isästä ei koskaan tullut kuningasta, sillä hän kuoli alle vuotta myöhemmin lento-onnettomuudessa Kööpenhaminan lentokentällä. Kaarle Kustaa seurasi kuninkaana isoisäänsä Kustaa VI Aadolfia, joka oli valtaistuimella vuodet 1950–1973.
Kaarle Kustaa on Ruotsin historian pisimpään hallinnut kuningas. Hän nousi valtaistuimelle vuonna 1973 ollessaan 27-vuotias.
Kuninkaan valtakausi on jatkunut niin pitkään, että hänen ensimmäisen Suomeen tekemänsä valtiovierailun isäntä oli presidentti Urho Kekkonen, kertoo SVT:n suomenkielinen palvelu.
Kuningas meni naimisiin Ruotsin nykyisen kuningattaren Silvian kanssa vuonna 1976. Pariskunnalla on kolme lasta ja yhteensä yhdeksän lastenlasta.
Näki Neuvostoliiton romahduksen ja Nato-jäsenyyden
Kuninkaan valtakauden aikana Ruotsi ja maailmanpolitiikka ovat muuttuneet paljon. Hänen aloittaessaan elettiin vielä kylmän sodan aikaa, ja kuningas on nähnyt sekä Neuvostoliiton hajoamisen että Ruotsin liittymisen sotilasliitto Natoon Suomen kanssa.
Nykyajan kuninkaallisten tapaan Kaarle Kustaa pysyttelee päivänpolitiikan yläpuolella, mutta hän on kuitenkin puheissaan tukenut Nato-jäsenyyttä.
– Se vahvistaa puolustuskykyämme ja tasoittaa tietä lähemmälle yhteistyölle liittolaistemme kanssa. Naton ensisijainen tavoite on turvata rauha, ja tässä Ruotsi voi näytellä tärkeää roolia, kuningas sanoi puheessaan vuonna 2024 Ruotsin jäsenyyden alettua.
Lähteenä myös uutistoimisto TT.