Ruotsin ar­mei­ja: Alus tai alukset pois­tu­neet alue­ve­sil­tä

Ruotsin puolustusvoimat pitää todennäköisenä, että Tukholman saaristossa on ollut vedenalaista toimintaa.

Ruotsin puolustusvoimat pitää todennäköisenä, että Tukholman saaristossa on ollut vedenalaista toimintaa. Armeijan mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole ollut perinteinen sukellusvene, vaan jokin pienempi alus.

Aluksia on puolustusvoimien mukaan ollut ainakin yksi. Alus tai alukset ovat nyt poistuneet Ruotsin vesiltä. Aluksen kansallisuus ei ole selvillä.

Armeija aikoo kuitenkin pitää edelleen valmiutta yllä saaristossa.

- Aiomme pitää joukon ihmisiä maalla erityistehtävissä. Kyse on yksinkertaisesti pintatiedustelusta, jotta voimme varmistua, että oli oikea päätös lopettaa operaatio tänä aamuna, sanoi operaation varajohtaja, kontra-amiraali Anders Grenstad STT:n haastattelussa.

Kontra-amiraalin mukaan nyt kerättyjä tietoja analysoidaan ainakin kahden viikon ajan.

- 14 päivän päästä haluan nähdä jotain alustavaa ja päättää, menenkö puolustusvoimien komentajan puheille. Jos he (analyytikot) sanovat minulle viikon päästä, että tarvitsemme kolme viikkoa lisää aikaa, he saavat sen. Joten en halua sanoa jotain tiettyä aikaa.

Grenstadin mukaan Ruotsilla oli yhteistyötä monien valtioiden kanssa, vaikka itse operaatio toteutettiin kokonaan ruotsalaisvoimin. Hän ei kuitenkaan halunnut yksilöidä maita.

Etsinnät saaristossa lopetettiin tänään. Alueelle on jäänyt pieni määrä aluksia erikoistehtäviin. Grenstadin mukaan operaatio maksoi noin 20 miljoonaa kruunua (vajaat 2,2 miljoonaa euroa).

Venäjän puolustusvoimien edustaja Igor Konasjenkov kommentoi etsintöjä ja niiden päättymistä uutistoimisto Interfaxin mukaan "traagiseksi komediaksi".