Minut on opetettu jo lapsena syömään monia alueen perinneruokia. En nyrpistellyt kouluruokalassa esimerkiksi monien inhoamalle rössypotulle, sillä minulle se oli lapsuuden tuttu maku.
Kotona syötiin paljon kotiruokaa. Koillismaan perukoilla ei paljoa arjessa ravintolaruoilla herkuteltu, vaan herkut kuuluivat enemmän kesän lomamatkojen ja muiden erityisten päivien makumaailmaan.
Kotoa opin perinteisen kotiruoan merkityksen sekä niiden valmistamisen. Muutin kotoa jo 16-vuotiaana lukion perässä, joten etenkin isälleni oli tärkeää, että osaan ravita itseni myös kaukana kotoa. Isältäni olenkin oppinut kitkan viisaiden paistamisen jalon taidon sekä kuinka lapin ukon keitto keitellään.
Äitini ohjeilla taas hauduttelen poronkäristykset ja karjalanpaistit sekä paistelen kampanisut. Meillä muuten tehdään 3-sakaraisia kampanisuja.
Paljon on kuitenkin vielä opittavaa. Haluaisin oppia paistamaan kunnon ohrarieskoja, mutta sitä varten tarvitsisin leivinuunin. Se taas vaatisi jo talokauppoja.
Arvostukseni kotoa oppimiani reseptejä on vain kasvanut iän myötä. Olen onnellinen, että minulla on ollut mahdollisuus oppia perinneruokia vanhemmiltani.
Isäni kuoleman jälkeen olen halunnut jatkaa häneltä oppimieni ruokien laittamista. Isän ohjeen mukaan paistettujen neulasmuikkujen äärellä muistan isääni ja kaikkea häneltä oppimaani.
Äidiltä voin onneksi edelleen pyytää tarvittaessa neuvoja ja toisaalta myös tarjota hänelle uusia makuelämyksiä.
Perinteisen kotiruoan ohella tutustun mielelläni muiden maiden ruokakulttuureihin ja sovellan näitä omassa keittiössäni. Minulle on myös tärkeää jakaa hyviä reseptejä muille. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi huonoa ruokaa syöden.
Ennen kaikkea ruoka kuitenkin yhdistää sukupolvia. Haluan osaltani olla osana tätä jatkumoa jakamassa sukuni ruokaperinteitä tuleville sukupolville, kunhan aika koittaa.