Valtamerialusten merimiehet pyydystivät kaloja tyvenessä. Alkumatkasta kannella kuljeskeli sikoja ja kanoja. Vielä 1980-luvulla merimieskokit leipoivat ja panivat kotikaljaa.
Haista sekä delfiineistä, lentokaloista ja muista merikaloista saatiin herkkuruokaa merimiehille valtameriä kyntävillä purjelaivoilla yleisesti vielä 1930-luvulla. Kaloja pyydystettiin isoilla koukuilla tyynen meren aikana varsinkin päiväntasaajan tuntumassa, samoin laivan seisoessa ankkurissa.
Tyrnäväläinen merimieskokki Anne-Marie Takalo kertoo uudessa laivamuonituksen historiaa kuvaavassa kirjassaan, että hai pyydystettiin silavanpalalla.
Kun hai nappasi koukkuun, nostettiin se laivan partaalle ja nopeasti ujutettiin silmukka pyrstön ympärille. Näin kalan saattoi nostaa pyrstöstään ylös, pää alaspäin kannelle roikkumaan.
Ylösalainen asento tainnutti hain, jolloin siitä pystyi laskemaan veren. Kala nyljettiin ja sitten se paloiteltiin ja paistettiin pannulla.
Haikalan liha on vaaleaa ja se maistuu samanlaiselta kuin hauki. Delfiinin liha puolestaan on punaista kuin härän liha. Delfiinin selkäfileestä saatiin laivoilla suuria ja herkullisia sipulipihvejä.
Anne-Marie Takalo haastatteli vanhoja merimiehiä, joista yksi kuvaa lentokalojen hyödyntämistä: ”Lentokaloja ei tarvinnut pyydystää, sillä niitä tipahteli laivan kannelle joskus isoina parvina. Kokin tarvitsi vain poimia lentokalat paljuun, perata ja paistaa ne. Öiseen aikaan myös koottiin täkiltä lentokaloja, jotka olivat sinne lentäneet. Piti vain pitää kiirettä, etteivät rotat päässeet niitä syömään. Lentokala on oikein maukas kala, muistuttaa jonkin verran tuoretta silliä.”
Pyydystetty eläin käytettiin tarkkaan ruuaksi. Fileiden jälkeen vähempiarvoiset osat kaloista jauhettiin ja niistä tehtiin kalapyöryköitä. Delfiinin verestä syntyi verilettuja. Merimiesten mukaan veri maistu hyvällä eikä siinä ollut ollenkaan traanin eli valaanrasvan makua.
Valtamerilaivat seilasivat jopa kuukausia yhtä mittaa. Liki ainoa mukana kulkeva ”valmisruoka” oli suola, jolla säilöttiin mukaanotetut raaka-aineet koko pitkän matkan varalle. Valtamerialuksilla oli arkipäivää, että alkumatkasta kannella röhki sikoja tai kotkotti kanoja. Loppumatkasta ne makasivat hiljaisina ja pieninä palasina messissä merimiesten ruokapöydässä.
Albatrossi-linnun pyydystämistä merimiehet pitivät lähes rikokseen verrattavana tekona, mutta joskus niitäkin oli pakko saalistaa. Yksi merimies kertoi: ”Albatrossin liha maistui jonkin verran traanilta ja jänteet olivat kovia, mutta kyllä sitä söi, kun muuta tuoretta lihaa ei matkan varrella ollut saatu.”
Purjelaivoista höyrylaivoihin ja niistä dieselmoottorialuksiin kulkeva kauppalaivojen kehitys on muuttanut samalla laivojen muonitusta. Jo höyrylaivoihin tuli kylmäsäilytystiloja ja jäähuoneita, jolloin tuoreiden ruoka-tarvikkeiden säilytys parani ja merimiesten ruokalista voitiin vaihdella laajemmin jopa päivittäin.
Nykyään ruoka otetaan satamista valmiina tai vähintään puolivalmiina. Anne-Marie Takalo kertoo, että nykykokit eivät esimerkiksi juurikaan enää leivo laivalla eivätkä keittele aitoja kastikeliemiä.
– Liha paloiteltiin, putsattiin luista ja jauhettiin laivoilla 1980-luvulla. Porsaankyljykset piti itse sahata kyljysrivistä. Tehtiin kotikaljaa ja vapuksi simaa, hän sanoo.
– Erilaiset leikkeet, kuten wieninleike, sveitsinleike, hawajinleike ja oskarinleike asiaankuuluvine lisukkeineen tulivat muotiin 1960-luvulta alkaen. Aikakauden hitti oli myös lehtipihvi aromivoin ja ranskanperunoiden kanssa.
Laivamuonasta syntyi kirja työn ohessa
Anne-Marie Takalo Tyrnävältä julkaisi kirjan ”Laivakorpuista lehtipihviin, Ruokatalouden kehitys Suomen kauppalaivastossa: purjelaivojen niukkuudesta nykyajan runsauteen”, Erweko 2017.
Hän syntyi 1963 Ruotsissa, josta muutti 6-vuotiaana perheineen Pattijoelle, nykyiseen Raaheen.
Merimieskouluun Helsingin merenkulkuoppilaitokseen 1980-luvun alussa, valmistui 1985 laivakokin linjalta.
Aloitti 1983 messilikkana Brasiliaan kontteja kuljettaneessa laivassa.
Seilannut yli 30 vuotta erilaisilla laivoilla. Useasti päiväntasaajan yli.
Mieleenjääneitä satamakohteita Kuuba ja Kanadan intiaanialue sekä jäävuorien hinaus Grönlannin vesillä.
Merimiesslangin sanasto Takalon kirjan lopussa avaa maallikolle merenkulun historiaa ja merimiesten elämää.
Ruoka-ohjeita yleisimmistä sekä muutamista erikoisimmista merimiesruuista on helppo tehdä maissakin kotioloissa.
Bacalaon ohje esimeriksi kertoo, miten kuivasuolatusta turskasta saa herkkua, jonka päälle ymmärretään varsinkin Portugalissa – maailman vanhimman merenkulkukansan keskuudessa.
