Runoja ilosta, kivusta ja toi­veis­ta

Janika, 22, Kimi, 17, ja Ville, 18, hymyilevät. Heillä on käsissään sata vuotta täyttäneen Nuorten ystävien julkaisema Saanko luvan... -runokirja.

Kimillä (vas), Janikalla ja Villellä on huumorintaju kohdallaan. Se auttaa näkemään asiat valoisammin.
Kimillä (vas), Janikalla ja Villellä on huumorintaju kohdallaan. Se auttaa näkemään asiat valoisammin.

Kirjoittaja kuuluu Kalevan
nuorten kirjoittajien ryhmään

Janika, 22, Kimi, 17, ja Ville, 18, hymyilevät. Heillä on käsissään sata vuotta täyttäneen Nuorten ystävien julkaisema Saanko luvan... -runokirja. Sen sivuilla on paloja Nuorten ystävien auttamien ja tukemien nuorten elämästä: heidän ajatuksiaan, kokemuksiaan ja unelmiaan. Myös Janikan, Kimin ja Villen.

"Halusin mennä mukaan ja suostuin, mutta mietin tarkkaan, mitä haluan jakaa", Janika kertoo.

Kaikista henkilökohtaisimmat runot pysyvät henkilökohtaisina. Janika on kirjoittanut runoja ylös ja muistiin jo kahdeksan vuotta. Tekstit ovat kuitenkin tätä ennen päätyneet suurimmaksi osaksi pöytälaatikkoon.

Myös Ville ja Kimi ovat kirjoittaneet aiemmin.

"On tullut kirjoitettua vihkoittain, lähinnä biisitarkoitukseen, mutta ne menevät runoista", kertoo Ville yhteisestä harrastuksesta. Kirjan toimittaja ja Välietappi-yksikön ohjaaja Nina Järvelä toteaakin hieman yllättyneensä, kun pojatkin runoilivat. Ja materiaalia riitti.

"Joillakin kirjoittajista oli niin paljon runoja, että niistä olisi voinut tehdä jo oman kirjan", Nina naurahtaa.

Kirjaa toimittava joukko perkasi saalista ja siisti hieman runojen kieliasua. Nuoret eivät kuitenkaan koe kirosanattomuuden muuttaneen tekstejä liikaa. Villen ja Kimin katukielisiin teksteihin kirosanat toivat fiilistä, mutta niiden puute ei poikia haittaa.

Runojen takaa löytyy monenlaisia nuoria ja monenlaisia tunteita: toiset runot ovat kevyitä, toiset rankkoja. Omista kokemuksista puhuminen ei ollut vaikeaa.

"Lukija ei välttämättä ajattele runon kertovan minusta, vaan ajattelee sen omalle kohdalleen. Haluaisin, että lukijat saisivat runoista jotain itselleen, ja että he pysähtyisivät miettimään niitä vaikeitakin juttuja", Janika sanoo.

Kimi kertoo runoissaan avoimesti taustastaan. "Toivottavasti runoni auttaisivat sellaisia ihmisiä ottamaan vaariin, jotka ovat tällä hetkellä siinä tilanteessa kuin minä silloin." Kimi päätyi Ouluun, kun kotona Etelä-Suomessa alkoi koulu takkuamaan. Muitakin ongelmia oli, ja hän puhuu niistä suoraan runoteksteissään.

Ville tuli Nuorten ystävien Väliportaaseen Pohjois-Savosta.

"En tiedä, mitä minulle olisi tapahtunut, jos olisin jäänyt kotikaupunkiini. Alussa en tykännyt Väliportaasta, mutta jälkeenpäin katsottuna siitä on ollut apua."

"Vaikka et sitä aluksi myöntänytkään", Kimi kommentoi. Nykyään täysi-ikäinen Ville asuu omillaan.

Idea runokirjaan lähti liikkeelle Välietapin taidenäyttelystä, johon osallistui useampi nuori. Runoja oli vaikea tuoda esille näyttelyssä, ja niinpä Nina Järvelä ehdotti Nuorten ystävien palvelujohtajalle Jaakko Seppäselle runokirjan julkaisemista.

Janika, Kimi ja Ville ovat yhtä mieltä siitä, etteivät kirjota muille, vaan itselleen. Siksi vastaanotto ei pelota.

"Jos joku ymmärtää, mitä tarkoitin ja ajattelin, se on hyvä, jos ei, niin ei", Ville selvittää.

Kirjoittaminen on hyvä tapa purkaa tunteita ja ajatuksia. "Kirjoittaessa asioille löytyy sanoja ja nimiä. Usein vain on helpompi kirjoittaa kuin puhua", Janika myöntää.

Saanko luvanÊ6; -kirjaa saa Nuorten ystävien keskustoimistosta osoitteesta Torikatu 28.

Ilmoita asiavirheestä