Sanoit minulle ystävä.
Kirjoita kaunis lempeä runo.
Ihmistä ja maailmoja syleilevä
runo, auringon lämmöstä,
pilvien pursista sinessä taivaan
kieloista ruusuista,
tuhansista tuoksuista
lehtojen lempeiden hämärästä
hunnusta, ihmisestä, ihmisen
rakkaudesta ihmiseen.
Kuinka minä sen teen,
kun sydämeni on särkynyt,
sielussani tumma tuska.
Kun rakein raivoisin lyö
ihmisvihan viimainen yö,
ja kuollut on rakkauden työt.
Sinä ystävä joka toivoit
lempeää runoa ja vaikka nyt
henkeni hehkuvat ruusut kuolleet.
Oman toivoni tie, toivoton lie.
Toivon sinulle valkenevaa kevättä
hohtavin hangin.
Kesän kukkien kirjoa silmien iloksi,
peipposen pulinaa korvien kuulla.
Ystävä onnesi ota se säilytä
sielusi soppeen, se hetki mi
vieraana vierelläsi viipyy.
Liian usein onni on
luonamme lyhyt hento
lyhyt kuin kukinta ruusun.
Hauras kuin perhosen lento
Kun onni maljansa täytenä
puhtaana tuo, suven suloa,
kiitä, sen ihmeistä ilosi niitä,
riemumielin maljasi tyhjäksi juo.
Eero Räisänen
Pudasjärvi