ja vievät lapsuuteen, sinne kauas,

oi äiti, isä rakas!

Vuorenkilvet haudan jo peittää,

taas kynttilä valonsa heittää,

kävijä tämäkin vanhenee,

jäljelle jää vain kyyneleet

Aika kulkee, yhä etenee,

kirjoitukset hautakivessä himmenee,

mutta olen varma, että jotain jää,

kirkkomaallekin ikuista, pysyvää,

Kun joku kirkkomaalla taivaltaa

ja haudoilleen seisahtaa,

voi aistia jotain hyvin lämmintä,

multa peittää kaksi rakastavaa sydäntä.