jälkeni jättänyt.

Taipunut on varteni ja

kurtussa on pintani.

Ei enää rasvakaan auta,

ei voiteet kurttuja oio.

Kovin kivisiä ovat polkuni olleet,

sora rouskunut askelten alla.

Anturani on silti sileä.

Puunaulat eivät törrötä,

ne kuluivat yhtä jalkaa.

Siksipä anturani on sileä,

kuin lapsen poski.

Narisen edelleen ja kärkeni on kippurassa!

Esko Suutari

Oulainen