Syntyi päiväperhoseksi,
kesän lämmössä lepatti,
nousevassa auringossa,
helmassa suvisen luonnon.
Oli hauskaa olla nuori,
juoda mettä kukkasista,
lentää sinne, minne tahtoi,
neitoperhoja ihailla.
Aika kulki kulkuansa,
koetteli kolhuinensa,
synkensi kesän koreutta.
Muutti perhosen elämän,
teki sen varautuneeksi,
kalvoi itseluottamusta.
Muiden seurasta eroten
yksinäisyyteen vajosi,
erakoitui hiljallensa.
Vältti päivän kirkkautta,
vaelteli siimeksessä,
kulki harsossa hämärän,
vieraaksi olonsa tunsi.
Niin jäi entinen elämä
päiväperhosten parissa.
Luopui kauniista asusta
ja puvun sai yön värisen.
Vaikka viihtyi yön hämyssä,
silti kaipasi valoa,
sitä etsi ikkunoista.
Takana valaistun ruudun,
suojassa lasisen seinän,
vajonneena muistoihinsa,
vietti hetkiä hämärän,
tahtoi seurata sivusta,
olla ulkopuolisena.
Kalevalamitalla
Paavo Turakainen
Oulu