Toipilaana kauan katselin
vain ikkunasta ihastelin
syksyn kaunista luontoa,
lintujen kiireistä muuttoa.
Kunnes pian kuitenkin
ulos pääsen itsekin.
Syystuuli raikkaana siellä
vastassa on kotitiellä.
Vain hetken keppiin tukien,
taas ihmeekseni kävelen.
Tunne täyttää mielen
herkistyneen kiitoksen.
Pihan puutkin tervehtivät,
syksyn värein hymyilevät
kuin ystävät hyvät, vanhat
puolestani iloitsevat.
Ne nähneet ovathan
jo vuosikymmenten ajan
syksyni monet niin iloiset
sekä surun kyyneleiset.
Taas haapa herkkä havisten,
koivu kultainen kuiskaillen
kauneudellaan koskettavat
luonnonvoimalla parantavat.
Siiri Rautio
Oulu