pelon jäljen jättää.

Nuoruudessa juurettomuus

kaihon kipeän kasvattaa,

ikävän tuo ikuisen.

Ja vanhana vielä

unessa usein

kuin lapsena silloin

yhä uudelleen

kotirannalle palaan.

Siellä aikuisin silmin

läpi kyynelten nyt

katselen kauneinta Karjalaa,

missä sinisemmin taivaskin siintelee,

Laatokan laineilla läikähtelee;

missä äidin lempeää lohdutusta

rantakaislikko kuiskaelee.