Metsän kohtu ystävä paras,
ei koskaan ole se onneni varas.
Rauhan, sen löydän kohdusta metsän
helmassa vihreän viitan.
Tuoksut tuuli tuo salosta syvästä,
lauluja kuulen lempeän lehdon.
Silmäni soutavat, kuvia noutavat,
laaksoista notkoista noista,
tutuista kankaista hillasoista.
Noistapa rintani rauha,
metsätähdestä, kirkkaasta lähteestä,
sen silmänä hohtaa valkea lumme.
Täällä ma pujotan helmiä lankaan,
keskellä kultana hohtavan
männikkökankaan.
Suvi mulle suo sulot, kukkaset kesän,
lehvien laulun, tuuli kun niissä
hellästi huokaa.
Viivy vierellä hetken ruusu runsas,
silmäini kesäinen ilo.
Surumielin joskus maata jos poljen,
tänään on rinnassa riemuni suuri.
Tämän hetken omana onneni on.
Oi, kaukaa pääskynen terveiset toi,
kiitää kilvan, keikkaa ylitse harjakaton
se ylläni laulaa, riemuunsa riehahtaa.
Korkealla ylläni sininen kupolin katto,
ruoho jalkaini alla,
oma on minulle rukousmatto.
Silmäni värejä kukkien ahmia saa,
oi ihana kesä, oi isäinmaa.
Siitä riemuitkaa, rakastakaa!
Eero Räisänen
Pudasjärvi