Kun lapsena pienenä oon
Kodin Karjalaan joutunut jättämään,
evakkotielle sotaorpona lähtemään,
vaistonnut äidin huolen, pelon ja tuskan,
sydämessä kyynelin kantanut sodan muiston mustan,
kotimaatani osaan arvostaa,
sen vapautta, rauhaa rakastaa.
Saanhan ihailla kesäniittyä kukkivaa
syksyn kultaamaa, haapaa havisevaa,
talven hankea hopeisna hohtavaa,
kotikoivua kevääseen taas puhkeavaa.
Taivaan tähtöset herkästi tuikkivat
kunnioitukseni, kiitokseni kultaavat
tuonpuoleisiin jo siirtyneille,
Suomen puolesta taistelleille,
isille, veljille, urheille veteraaneille.
Kunpa aina rauhanlintu rajoillamme lentää saisi
siniristilippu lapsillemme juhlaa julistaisi.
Siiri Rautio
Oulu