Helsinki
Vuoden 2004 Runeberg-palkintoehdokkaat julkistettiin tiistaina Porvoossa.
Tunnustusta tavoittelee kahdeksan kirjailijaa: Johan Bargum novellikokoelmalla Avsked, Margaretha Hupa runokokoelmalla De kommer tillbaka, Rakel Liehu romaanilla Helene, Sofi Oksanen romaanilla Stalinin lehmät, Virve Sammalkorpi kirjalla Metsän keskellä maja, Esa Sariola kirjalla Miehelle kuuluu kaikki, Heimo Susi romaanilla Kentauri ja Merja Virolainen runokokoelmalla Olen tyttö, ihanaa!.
Palkinto on 10 000 euroa ja sen saaja julkistetaan vuosittain kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin päivänä 5. helmikuuta.
Tänä vuonna voittajan valitsee raati, johon kuuluvat kriitikot Otto Lappalainen ja Elisabeth Nordgren sekä kirjailija Tuula-Liina Varis.
Ehdokkaat valitsi lautakunta, johon kuuluivat kriitikot Anna Friman ja Tuomo Karhu sekä kirjailija Risto Rasa. Esiraati luki syksyn aikana noin 160 teosta, joista nelisenkymmentä oli runokokoelmia.
Ehdokaslistaa koostaessamme lautakunta piti tärkeänä, että lista paitsi sisältäisi kirjallisesti arvokkaita teoksia, myös heijastaisi vuoden 2003 suomalaisen kaunokirjallisuuden moni-ilmeisyyttä.
Uusia ja vanhoja osaajia
Johan Bargumin Avsked (Söderströms) sisältää viisi tiivistä novellia, jotka ovat yhtä mieltä: elämä on jäähyväisiä täynnä. Lautakunnan mielestä novelleissa kohtaavat lämmin surumielisyys ja kylmä katkeruus. Jäähyväisissä hehkuu arkipäivän taikaa.
Margaretha Hupan De kommer tillbaka (Schildts) aukeaa lautakunnan mukaan lukijalle helposti, mutta paljastaa itsestään aina uusia puolia uudelleen luettaessa. Tekstit houkuttelevat, kommunikoivat, pitävät otteensa, pakottavat kuuntelemaan. Raati luonnehtii kokoelmaa rohkeaksi yritykseksi tunkeutua ihmismieleen.
Rakel Liehun romaani Helene (WSOY) on palkintolautakunnan mielestä tajunnanvirtatekniikan ja sisäisen monologin tyylinäyte. Yhtäältä tunnolliseen taustatyöhön pohjautuva, toisaalta voimakkaasti eläytyen kirjoitettu taiteilijaromaani Helene Schjerfbeckistä. Kirjasta saa paljon tietoa ja erityisen kiinnostavasti Liehu kuvaa, miten vaikeaa taiteilijan oli luoda uraa miesten hallitsemassa taidemaailmassa.
Sofi Oksanen lähestyy esikoisteoksessaan Stalinin lehmät (WSOY) uudesta näkökulmasta sekä ihmisten keskinäisiä että yhteiskunnallisia valtasuhteita, lautakunta arvioi, ja kehuu itsensä liki viisisataasivuiseksi ahminutta romaania syvälliseksi analyysiksi syömishäiriöistä.
Virve Sammalkorven Metsän keskellä maja (Gummerus) on tiukasti keskitetty psykologinen jännäri, joka vie syvälle pimeyden ytimeen. Romaanissa pahimmat pelot muuttuvat todeksi ja silti ei jää epäselväksi, että kaikkein pahinta on pelko itsessään, kauhu, joka pitää majaansa mielen perukoilla, lautakunta kuvailee.
Raadin mielestä Esa Sariolan otsikkoaan myöten provosoiva romaani Miehelle kuuluu kaikki (Otava) piirtää hurjan karikatyyrin nykyajasta, jossa ihmiset eivät ymmärrä sen enempää toisiaan kuin itseäänkään. Virtuoosimaisesti kerrottu, ovelia intertekstuaalisia viittauksia vilisevä tarina imaisee heti ensisivuilla mukaansa, mutta ei tyhjenny vielä toisellakaan lukukerralla, lautakunta kiittelee.
Heimo Suden romaanissa Kentauri (Otava) eletään kolmannen vuosituhannen ensimmäisen vuosisadan loppua. Raati kiittää tekijää, joka ei ole pelännyt tarttua maailmoja syleilevään abstraktiin aiheeseen. Tulos on sen mielestä komeasti kirjoitettu, ajattelemaan pakottava romaani, jonka älykäs satiiri puree.
Merja Virolaisen runokokoelma Olen tyttö, ihanaa! (Tammi) on raadin mielestä nimeään myöten rohkea kirja, jossa sanat saavat karusellikyytiä, meno on irtonaista ja riemastuttavat kielikuvat seuraavat toisiaan. Lautakunnan mielestä Virolaisen neljäs kirja lääkitsee sielua hieman samaan tapaan kuin nukketeatteri tai Amelie-elokuva. Virolainen ei pelkää käyttää naivismin ja huumorin keinoja vakaviakaan aiheita käsitellessään.
