Ruk­kas-Ant­ti hölötti ja su­jaut­ti rahat lak­kiin­sa Oulun syys­mark­ki­noil­la

Helppoheikki Antti Kuronen, "Rukkas-Antti", tekee hanska- ja rukkaskauppaa Oulun torilla syyskuussa 1979.

Maankuulu karjalainen helppoheikki Urho Kuronen houkutteli väen Oulun syysmarkkinoille.

Rukkas-Antin, maankuulun torikauppiaan äänihuulet olivat vetreät, kun hän kauppasi rukkasnippujaan Oulun syysmarkkinoilla vuonna 1979.

– Kaksi paria kympillä, kaksi paria kympillä, joko tullee kaupat, on kuule varmalla kunnon kintaat, hän huitoi ja toitotti.

Rukkas-Anttia lähdettiin katselemaan ja kuuntelemaan satojen kilometrien päästä 1970-luvulla. Tämä helppoheikki oli nimittäin markkinatorien spede – kuin television ja elokuvan Pertti Pasanen (1930–2001). Kun Rukkas-Antti sai Oulun torilla myyntikasansa jonkinlaiseen järjestykseen, kuului tuttu käsky: – Ja sitten rahamiehet eturiviin ja luikurit takariviin!

Rukkas-Antti poimi yleisöstään pian ne, joiden kanssa kannatti ottaa pieni erä. Yksi ostavista asiakkaista erehtyi kysymään Rukkas-Antilta, eikö saa mitään kaupanpäälliseksi. Kauppias ojensi heti kuulakärkikynän kylkiäisiksi.

– Siinä sulle, että oppii poikakin kirjoittamaan.

– On minulla toinenkin, annatko kaksi?

– Syytön kaet minä siihen oon, mutta tuossa on.

Urho Kuronen oli Rukkas-Antin oikea nimi, virallisemmin Urho Aadolf Albert Kuronen. Hän syntyi 13. toukokuuta 1924 Uukuniemellä Etelä-Karjalassa. Kuronen kasvoi itäisessä Suomessa sellaisilla alueilla, missä riittää, että leukanivelet rasvataan ensimmäisellä neuvolakäynnillä ja sitten niiden pitää venyä sopiville mutkille viimeistään Kuopion tammimarkkinoilla, joilla Urho Kuronen oli jokavuotinen nähtävyys 1950-luvulta lähtien.

Länsi-Savo-lehden uutispäällikkö Anssi Mehtälä arvioi (5.4.2014), että räppärinä Rukkas-Antti olisi ollut maailmanluokkaa. Mehtälä kävi pikkupoikana isänsä kanssa aina Rukkas-Antin pöydän äärellä Mikkelin torilla, ja tapa jatkui aikuisiällä. Pöydän ympärillä oli eniten porukkaa. Mehtälän mukaan ”sinne löysi tasaisesti aaltoilevan naurunhörähtelyn mukaan suunnistamalla”.

”Antin suu kävi taukoamatta. Siinä tuli käsiteltyä ajankohtaiset asiat, julkkikset, poliitikot, urheilu, kaikki mahdollinen maan ja taivaan väliltä. Juttu oli joskus terävää, ehkä vähän viistoakin, mutta perusvire oli hyväntahtoinen”, Mehtälä kirjoitti.

”Rukkas-Antti oli stand upia jo 30 vuotta ennen kuin koko komiikan lajia oli meillä edes keksitty. Nopeaa, nokkelaa, ajankohtaista ja siinä hetkessä tehtyä. Ja aina hauskaa. Antti läiski pinkkaan parin toisensa jälkeen ja omistaja vaihtui. Salaisuus piili kuulemma siinä että hän myi sisäänostohintaa halvemmalla. Kun joku epäili että miten sellainen kannattaa, vastasi Antti että kannattaa se kun paljon myy.”

Asemamiehen punainen lakki Rukkas-Antin päässä oli hänen tavaramerkkinsä. Itse hän kutsui lakkia pääkassaksi, koska hän säilytti hatussaan isoja seteleitä viisikymppisestä ylöspäin. Jos joku maksoi satasella, otti Antti lakin päästään, kumarsi ja kertoi sijoittavansa ”tämänkin Snellmanin pääkassaan”.

Muutama Kalevan lukija muisteli lehdessä 20.9.2009 Oulun syysmarkkinoita. Eräs kertoi Rukkas-Antin tyhjentäneen hatun isommista seteleistä lompakkoonsa, polkeneen lompakkoa maassa ja selittäneen tähän syyn:

– Rahatilanne on tiukka, näin se sannoo Mauno Koivistokin.

Kuopion toripuheiden mukaan markkinahenkeen kuuluu, että hyvä tarina on toisinaan tärkeämpi kuin todenperäisyys. Helppoheikkien perustaitoihin nimittäin kuuluu, ettei valehtele koskaan enempää kuin on tarpeellista.