Valtakunnallinen Rollaattorimarssi arvokkaan vanhuuden puolesta järjestettiin 8. toukokuuta. Tänä vuonna myös Oulu oli mukana, ja marssia valmisteltiin yhteistyössä suuren järjestäjäjoukon toimin.
Pääsimme marssimaan aurinkoisessa säässä, ja paikalla olikin satoja osallistujia, mikä varmasti näkyi ja kuului kauas. Tapahtumasta välittyi osallistujien ilo ja yhdessäolon voima, mutta myös aito huoli ja tarve saada ikäihmisten ääni kuuluviin.
Marssin järjestäminen koettiin merkkinä arvostuksesta ikääntyviä kohtaan. Tuliko arvostusta myös medialta ja päättäjiltä?
Menikö marssijoiden ja marssin järjestäjien viesti todella perille niille tahoille, joiden käsissä turvallisen ja arvokkaan ikääntymisen varmistaminen on?
Marssijoiden huolen takana ovat ikäihmisten palveluiden epäkohtia koskeva uutisointi ja ikääntyviin iskevät taloudelliset leikkauspäätökset, mutta myös omat ja lähipiirin kokemukset apua ja tukea vaille jäämisestä sekä yleisestä arvostuksen puutteesta.
Myös me marssin järjestäjät näemme tätä todellisuutta päivittäisessä työssämme jatkuvasti: ikäihmisillä ja heidän omaisillaan on huolta, hätää ja avun tarvetta, johon ei vastata ja jota ei aina edes kuulla tai oteta vakavasti.
Suuri osa ikäihmisistä on aktiivisia oman elämänsä toimijoita, ja tämä näkyi myös marssilla, jolla he itse olivat eturintamassa ajamassa omaa asiaansa.
Samaan aikaan olemme kuitenkin huomanneet kohdatessamme työssämme ikäihmisiä, että heillä on jaksamisen kanssa entistä enemmän haasteita.
Tämän kevään aikana olemme entistä useammin havainneet ikäihmisillä masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia, koska julkisen keskustelun seurauksena he kokevat olevansa pelkkä kuluerä, eikä heitä kohdata yksilöinä.
Myös mediassa on viime aikoina tuotu esille huolta ikäihmisten palveluiden riittävyydestä ja resursseista. Tämä koskettaa ikäihmisten itsensä lisäksi myös esimerkiksi omaisia, omaishoitajia ja hoitohenkilöstöä.
Olemme nähneet uutisissa surullisia esimerkkejä siitä, mitä seuraukset voivat pahimmillaan olla. Eikö ongelmiin tosiaan olla valmiita puuttumaan, ennen kuin jotakin peruuttamatonta on tapahtunut?
Kyse ei ole yksittäisistä tapauksista, vaan yhteiskunnallisista arvovalinnoista. Jokaisella iästä, terveydestä tai varallisuudesta riippumatta on oikeus ihmisarvoiseen kohteluun ja elämään.
Huoli ikäihmisten pärjäämisestä tulevaisuudessa ei saa jäädä vain tempausten ja mielipidekirjoitusten aiheeksi. Miten huoleen aiotaan oikeasti vastata?
Kuten Rollaattorimarssilla huudettiin yhteen ääneen: "Sinäkin vanhenet – minäkin vanhenen." Arvokkaan vanhuuden pitääkin olla meidän kaikkien yhteinen asia.
Hannele Huovinen
Ikäihmisten olohuone
Paula Mikkonen
Tuiran seurakunta
Leena Vuolteenaho
Oulun tuomiokirkkoseurakunta
Paula Ylikulju
Oulun Seudun Muistiyhdistys ry