COVID-19-pandemia on ruokkinut käsitystä, että eroon – ainakaan maailmanlaajuisesti – ei päästä ennen kuin saadaan tepsivä lääke tai toimiva rokote. Vaikka monikaan asia ei puhu tuon näkemyksen puolesta, rokotustoiveisiin kannattaa lisätä varauksia. Ei sen vuoksi, etteikö rokotetta voi kehittää, vaan siksi, että aikaa tulee kulumaan enemmän kuin kotva.
On suhteellisen yksinkertaista tuottaa valmiste, joka stimuloi immunologisen puolustusjärjestelmämme tuottamaan SARS-CoV-2:ta kohtaan suuntautuvia vasta-aineita. Rokotekandidaatteja on jo olemassa monenlaisia, ja oletetaan, että ne suojaavat juuri tätä koronavirusta vastaan. Itsestään selvä asia ei ole, mutta tämä onkin olettamus.
Käsissämme on siis periaatteessa ainakin yksi toimiva rokote, joten edettäköön nopeasti laajaan tuotantoon ja käyttöön? Ei lainkaan. Edessä on monta mutkaa – ja faasitutkimukset.
Aluksi rokotetaan vain pieni joukko vapaaehtoisia aikuisia odottaen, että ainakin yleisimmät vakavat haittavaikutukset paljastuisivat. Jos kaikki sujuu hyvin, rokotettavien joukkoa laajennetaan sataan tai muutamiin satoihin yksilöihin, hekin aikuisia. Haittavaikutusprofiilin kartoittamisen lisäksi saadaan jo niin paljon vasta-aine- ja muuta tietoa, että sitä kyetään käsittelemään tilastollisesti. Sekin on tärkeää, sillä kaikkien immuunivaste ei toimi samalla tavalla ja ihmiset reagoivat rokotteisiin muutonkin eri tavalla. Mittaustuloksissa on eroa. Oletetaan, että edelleen menee hyvin.
Mutta onko lapsetkin, ja minkä ikäiset, rokotettava? COVID-19 ei heillä ole vaikea tauti, mutta jos lapset infektoivat muita (eivät ilmeisesti tehokkaasti), heidänkin tavoittamisensa voi olla tärkeää. On toteutettava lapsirokotustutkimus.
Mieltä polttaa sekin kysymys, estääkö rokotus oireettomia tartunnankantajia levittämässä infektiota. Rokotteet eroavat toisistaan tässäkin suhteessa, mutta oletetaan, että tämäkin tieto saadaan.
Tässä vaiheessa vihdoin ”rokotetta kaikille”? Ei lainkaan. Edessä ovat tehotutkimukset. Ne käsittävät yleensä tuhansia tai kymmeniä tuhansia eri-ikäisiä yksilöitä. Jos katsotaan eettisesti mahdolliseksi, 50 prosenttia ”rokotetuista” sokkoutettaisiin saamaan valerokotetta (he saisivat myöhemmin oikeaa rokotetta). Kun seurantaa on kulunut riittävän kauan, tämä tutkimusasetelma kertoo luotettavasti sen, kuinka hyvä rokote lopulta on.
Kaikkeen tähän on kulunut 3-5 vuotta, harvoin vähemmän, usein kauemmin. Ja rahaa on kulunut tuollaiset muutama sata miljoonaa euroa.
Rokotevalmistajiin suuntautuu kova odotuspaine. Rikkaat maat eivät paljon hinnasta tingi, ja sekä valmistajat että yleisö haluavat edetä nopeasti; ainakin ”faasien” vaatimaa aikaa halutaan lyhentää. Se voi olla vaarallista – mutta tässä rokotteessa tullaan lähes varmasti vetämään monta mutkaa suoraksi.
Kun laajat rokotukset ”sikainfluenssaa” vastaan oli käynnistetty Suomessa kymmenkunta vuotta sitten, täysin odottamatonta haittavaikutusta, narkolepsiaa, ilmaantui niin paljon, että rokotukset oli keskeytettävä. Kansalta pyydettiin anteeksi televisiossa. Asiassa ei voi syyttää mitään tahoa, mutta sattui vain niin, että osalla suomalaisväestöä on perimä, joka altistaa narkolepsialle juuri tämän rokotteen yhteydessä. ”Kolmannen faasin” tehotutkimus olisi ehkä paljastanut yllätyksen, vaikka jälkilaskelmat epäilevät asiaa. Epidemiasta oli kysymys tuolloinkin – ja valtavasta paineesta ja kiireestä.
COVID-19-rokotetta varrotessa on muistettava kaikki nämä pulmat. Eikä sen vuoksi ole realistista odottaa, että turvalliseksi varmistettu rokote saataisiin laajaan käyttöön vielä pitkään aikaan. Toisaalta, ei tässä tarvitse valita ”ruton ja koleran” välillä. Koronaviruspandemia kulkee kulkuaan, sitä vastaan toimitaan niin hyvin kuin taidetaan, ja rokotteita tulee, jos ovat tullakseen. Jos sellaisia saadaan, niistä tuskin on muiden kuin rikkaiden väestöjen avuksi – useimpien maiden ja WHO:n resurssit eivät rokotteen globaaliin ostoon riitä. Eikä riitä rokotevalmistajien kapasiteetti, joka tätä nykyä on suunnilleen yksi miljardi annosta vuodessa. Onneksi yleismaailmalliseen tarpeeseen tuskin tulee pakkoa.
Influenssarokotuksissa ei vaelleta kaikkien faasien kautta, sillä uudenlainen rokote on saatava joka vuosi. Tilanne on aivan eri kuin SARS-CoV-2 -rokotteessa, sillä toisin kun influenssassa, yhtään käytännössä testattua koronavirusrokotetta ei ole, jota ”matkia”. Olettaen vielä senkin, että turvallista koronarokotetta olisi saatavilla, on päätettävä, kenelle se annettaisiin. Eläkeikäiset olisivat etuoikeutettuja suuremman riskinsä vuoksi, mutta keitä muita? Siinä velloisi varmaan samanlainen keskustelu kuin aikoinaan sikainfluenssassa.
Entä se COVID-19-lääke? Monia vaihtoehtoja kokeillaan, mutta se on aivan oma tarinansa. Todettakoon tässä yhteydessä vain, että yhtään pandemiaa ei lääkkein ole suitsittu.
Heikki Peltola on emeritus infektiotautiopin professori.