Oululainen Timo Rautio sai syksyllä julki jo toisen osan kirjasarjastaan Rokatessa roiskuu, joka kertoo suomalaisten rokkareiden ja poppareiden usein nolostuttavistakin toilailuista musisoinnin lomassa. Materiaalia ahkerasti kerännyt Rautio on päässyt hyvään vauhtiin kolmannen osan työstössä, ja trilogia on tarkoitus ulottaa neljänteen osaan saakka.
Ensimmäisen osan tapaan teoksessa muusikot muistelevat tapauksia, jotka ovat saattaneet tapahtumahetkellä tympäistä ja hävettää suunnattomasti, mutta jälkeenpäin jaksavat naurattaa. Juttuja on laidasta laitaan pakkastalvisista keikkareissuista auto-ongelmineen kuuman kesän festivaaliin, kun tarpeilleen menevä rocktähti huomaa kenttävessan lähtevän liikkeelle.
Suurimpana erona edelliseen opukseen on, että tällä kertaa mukana on roudareitten turinoita sekä muiden musiikkityöläisten, muun muassa rocktoimittajien kokemuksia.
Omien töppäyksien kertominen vaatii muusikoilta huumorintajua ja ennen kaikkea kykyä itseironiaan. Monelta on löytynyt riittävää itselle nauramisen henkeä, mutta päinvastaisiakin tapauksia ilmeni.
"Monet isotkin nimet, joihin otin yhteyttä, vastasivat, että heille ei kerta kaikkiaan ole tapahtunut mitään huvittavaa tai muuta maininnan arvoista. Sitähän on mahdoton uskoa. Olisin halunnut juttuja tietyiltä bändeiltä, mutta ne jäi saamatta", Rautio toteaa.
Eräs maailmallakin hieman tunnettu rockyhtye sanoi Rautiolle suoraan, että yhtye haluaa kuulostaa ja näyttää hyvältä, eli niin sanotusti katu-uskottavalta. Siihen ei naurettavista kommelluksista kertominen kuulu. Se sitten siitä sen bändin alun perinkin olemattomasta katu-uskottavuudesta.
Monet artistit olivat kyllä valmiita paljastamaan toisista ikäviä juttuja, jollaiset olisivat sopineet hyvin juorulehtien lööppeihin. Rautsi on halunnut pitää teoksensa erossa loanheitosta ja myös navan alaisista jutuista. Linja on ilmeisesti pitänyt, sillä ainakaan tähän saakka hän ei ole kuullut kenenkään loukkaantuneen Rokatessa roiskuu -kirjojen jutuista.
Itseään Rautiota naurattavat kirjassa eniten roudareitten jutut ja heviorkesterien itseironia. Esimerkiksi kertomus Lullacry-yhtyeen suuren räjähdeshow'n latistuminen pieneksi savuiseksi tuheroksi on kuin suoraan elokuvasta This Is Spinal Tap, joka onkin teosten idean ykkösesikuva.