Radio-dj Sam Phillips aloitti studiotoiminnan 1950 ja perusti Sun Recordsin kaksi vuotta myöhemmin Memphisissä, josta oli tuolloin muodostunut yksi Yhdysvaltojen mustan musiikin keskuksista. Phillipsin vainu heräsi radiossa: musta rhythm'n'blues kiinnosti kuulijoita ihonväriin katsomatta.
Äänittämö oli kaupungin ensimmäinen, joten käyttäjiä riitti Bobby "Blue" Blandin, B.B. Kingin ja Howlin' Wolfin kaltaisten bluesnerojen lisäksi mainosmiehistä puheiden pitäjiin.
Kirjailija Harlan Howardin country-luonnehdinnan mukaisesti Phillips tuntui korostavan julkaisukriteerinä konstailemattomuutta: hyvään levyyn tarvitaan vain "kolme sointua ja totuus".
Rockin
vallankumous
Vaikka Phillips raivasi tietä rockille julkaisemalla aluksi pääosin mustaa musiikkia, mogulin suurin löytö oli valkoinen sekatyömies, joka lauloi mustalla äänellä. Elvis Presley levytti ensimmäiset kaupallisesti julkaistut äänitteensä Sunille heinäkuussa 1954.
Mustan musiikin lumoissa varttuneet Elvis ja Phillips välittivät jo 1940-luvulla Amerikan mustan väestön keskuudessa tunnetun alakulttuurin massamarkkinoille. Valkoisen artistin suodattamanakin rock'n'roll oli monille liian rohkeaa. Niinpä musiikin intohimoa ja seksuaalisuutta peittelemätön Elviskin sai osakseen ankaraa kritiikkiä.
Elviksen menestyksestä johtuen Sun alkoi keskittyä bluesin ja rhythm'n'bluesin sijaan potentiaalinsa todistaneeseen rock'n'rolliin. Phillips luopui kultamunia munivasta hanhestaan ja myi Elviksen RCA-yhtiölle marraskuussa 1955.
Artistikaupasta tienatut ennenkuulumattomat 35 000 dollaria tarkan taalan Phillips sijoitti liiketoimintaan. Elviksen jälkeen Sunille levyttivät muun muassa rockin, rockabillyn ja countryn tulevat suurmiehet Carl Perkins, Roy Orbison, Jerry Lee Lewis ja Johnny Cash.
Sun loi legendoja ja myöhemmin studiosta tuli sitä käyttäneiden tähtien veroinen instituutio.
Kilpailijoiden esiinmarssi
1950-luku oli Sunin kulta-aikaa, seuraavalla vuosikymmenellä toiminta alkoi hiipua. Folkin nousu, brittibändien invaasio Amerikkaan, psykedelia ja hippiaika eivät olleet Sunin heiniä.
Phillps myi luomuksensa vuonna 1968 Shelby Singletonille, joka muutti Sunin kulttuurihistoriallisesti mittaamattoman arvokkaan musiikkivaraston kahisevaksi julkaisemalla erilaisia kokoelmia ja lisensoimalla musiikkia ulkopuolisille yhtiöille.
1970- ja 1980-luvuilla rakennus oli pitkään varastona. Turistikohde on nykyään aktiivisessa käytössä, sillä paikallinen muusikko Gary Hardy avasi tilat uudelleen äänittämökäyttöön 1987. Tosin uusia hittejä studiosta ei ole kantautunut maailmalle.
Sun Records on jäänyt muinaismuistoksi rockin historiaan. Keskeinen tuotanto on julkaistu uudelleen vuosien varrella lukemattomia kertoja eri muodoissa. Esimerkiksi keräilymarkkinoilla taivaisiin hinnoitellut Elviksen Sun-singlet koottiin boksiksi toissa vuonna.
Phillips puolestaan jätti alan ja sijoitti levybisnesmiljoonansa kaivostoimintaan, radioasemiin ja Holiday Inn -hotelliketjuun.
Sun Recordsin 50-vuotista virstanpylvästä juhlistaa syyskuussa ilmestyvä tupla-cd Sun Records: The 50th Anniversary Collection (BMG) sekä Elvis Presleyn listaykköskokoelma 30 # 1 Hits (RCA). Sun-historiaa voi myös tutkia cd:stä Jerry Lee Lewis: The Sun Hillbilly Sessions (Westside) sekä dvd-levyistä Elvis In The 50's - Elvis In Hollywood & Elvis '56 (BMG) ja Johnny Cash: The Man, His World, His Music (Sanctuary).
Kierrätys palautti otsikoihin
Grease-musikaalin ja -elokuvan innoittama 1970-luvun jälkipuoliskon rockabillybuumi nosti Sunin uuden polven rockfanien tietoisuuteen.
Sunia on muistettu monilla kunnianosoituksilla, joista hauskimpiin kuuluu episodi Jim Jarmuschin ohjaamassa elokuvassa Mystery Train (1989). Filmissä japanilainen nuoripari saapuu pyhiinvaellusmatkalle Memphisiin, rockin mekkaan.
Matkasta pöllämystynyt rokkaripariskunta toistelee mantrana Memphisiin ja Sun Recordsiin liittyviä nimiä Carl Perkinsistä Elvikseen ja Gracelandiin.
Kun uupunut pari lopulta osuu vahingossa paahteisen ja pölyisen Union Avenuen varrella nuokkuvaan Sun Records -studioon, talon edessä seisoo kyltti, joka kertoo paikalla sijaitsevasta nähtävyydestä.
Samanlaisen opastaulun voi löytää Death Valleystä tai Yellowstonen kansallispuistosta - paikoista, jotka aika on kaivertanut Amerikan pintaan.
Rock syntyi täällä, lähti kehdosta maailmalle eikä koskaan palannut, tuntui elokuvaohjaaja virnuilevan nostalgialle ja retro-henkiselle menneisyyden haamujen metsästykselle.
Lähde: Greil Marcus: Mystery Train - Images Of America In Rock'n'Roll Music (Omnibus Press)