Realismissa päätä ei käännetä pois eikä silmiä suljeta, todellisuutta katsotaan suoraan silmiin, oli se millainen tahansa.
Realisti ei silti ole toivottomuuden apostoli vaan järjen ääni, vaikka pahalta voi kuulijasta tuntua. Realisti ei kaunistele, peitä, eikä hämää. Pahimmillaan tai parhaimmillaan hän voi kaivaa luurankoja kaapistaan maailman nähtäväksi ja opiksi.
Tosiasioiden myöntämisessä on muutoksen ja toivon mahdollisuus, vaikka houkutus on sulkea silmät ja siirtää näkeminen ja tietäminen ”parempaan” ajankohtaan.