Vahvojen solistien ohella kapellimestari Dmitri Slobodeniouk ja olosuhteisiin nähden vivahteikkaasti montussaan soittava Oulu Sinfonia ovat Oulun kaupunginteatterin Don Giovannin valtit.
Slobodenioukin johdolla esittäjät onnistuvat säilyttämään tyylin ja suhteellisuuden johtolangat. Wolfgang Amadeus Mozartin kolmituntisessa mestariteoksessa tämä tarkoittaa hyvin monen pikkutekijän osumista musiikissa kohdalleen.
Teatterin akustiikka ei remontin jälkeenkään ole orkesterille ja laulajille ihanteellinen, mutta sähköisen äänenvahvistuksen kanssa se toimii tyydyttävästi.
Myös ohjaaja Leena Salonen jättää näyttämöllä sopivasti tilaa musiikille.
Fetissiksi Salosen ohjauksessa nousevat naisen rinnat. Ne pönköttävät karrikoituina Pirjo Valisen kovin tutusti oopperatyylisistä puvuista.
Rintoja kouritaan, silitellään ja suudellaan. Niitä jopa kuvitteellisesti syödään ja juodaan, mikä ei tietysti sisälly alkuperäiseen librettoon.
Historiankirjoista tiedämme Mozartin viljelleen kaveripiirissään paljon roisimpaakin menoa. Silti on aina kiinnostavampaa arvata kuin nähdä, syödä itse kuin tulla pakolla rintaruokituksi.
Näin hormonaalisesti tarkasteltuna Don Giovanni myös sysää sivummalle aikansa aateliston sosiaalisen kritiikin, joka Mozartille itselleen oli tässä oopperassa tärkeää.
Henkilögalleriasta katoaa inhimillisyyden piirteitä - nimiroolista ennen kaikkea. Don Giovanni on alusta saakka tuhoon tuomittu, ja juonen muitakin vivahteita peittyy kiimaisen kohkaamisen alle.
Tosin totta on myös se, että oopperassa kaikki rakkaussuhteet ovat erikoisia ja täyttymystään odottavia. Vain Don Ottavio näyttäisi olevan puhtain otsin liikkeellä.
Lavastuksen visuaalisuus ei nyt kampea Mozartia pois ramppivaloista, vaan toimii fokusoijana ja kaikupohjana.
Lavastaja Olli Mäntylän viuhkana katsomoon avautuva, kiiltävän uudenaikainen perusratkaisu nojaa paikallaan pysyviin rakenteisiin, peileihin, joita väritetään monin tavoin.
Pyörönäyttämön liike viuhkan sisällä toimii eräänlaisena elämän virtana. Katosta roikkuu naishahmoja häkeissä, kaiketikin muistoina päähenkilön perversioista.
Vasta toisessa näytöksessä lavasteiden muuttumattomuus alkaa vähitellen puuduttaa, kun lavan pyörimiset toistavat itseään.
Kaikki solistit lauloivat ensi-illassa intensiivisesti. Yhteisnumeroista välittyi tekemisen iloa.
Erityisesti baritoni Juha Kotilainen hääri Don Giovannina elementissään, vaikka ohjaaja esittääkin hänet turhan yksiulotteisena latinosutkina.
Yhtä ammattitaitoinen oli Johanna Rusanen, jonka dramaattinen mutta sävykäs sopraano loisti ylväästi Donna Elviran vaativassa osassa.
Anna-Maria Jurvelin on viime kuulemalta saanut ääneensä lisää syvyyttä ja kantavuutta. Sopraano on vasta nipin napin niin dramaattinen kuin Donna Annan rooli vaatii, mutta panostus oli muuten täysipainoinen.
Heleän vapautuneesti esiintynyt sopraano Hanna-Leena Haapamäki kevensi Zerlinana oopperan tunnelmia sekä musiikillisesti että näyttämöllisesti.
Ratsastussaappaissaan alussa vähän jäykistellyt Juhana Suninen sai Don Ottavion roolin lyyrisyyden kuulostamaan jopa yllättävän helpolta, mikä lupaa hyvää kehittyvän tenorin uraa ajatellen.
Basso Marko Nykäsen Komtuurissa oli kokoa ja volyymia. Sävelpuhtaus kuitenkin häilyi liikaa fortissimossa.
Masettoa esittävän Pekka Leskelän baritoni ei heti yltänyt täyteen resonanssiin, mutta hän paransi suoritustaan loppua kohden.
Rennon oloinen Leporello, basso Petri Antikainen, esiintyi ensi-illassa sairaana. Sen huomasi ainakin muutamista huippukohdista, joissa hän säästeli.
Tuiran kamarikuoro oli tässä oopperassa enemmän näkyvillä kuin äänessä. Miesäänet kuulostivat ammattilaisten rinnalla haurailta, mutta yritystä oli ilmassa entiseen tapaan.
Oulun kaupunginteatteri. W.A. Mozart: Don Giovanni. Ohjaus Leena Salonen. Musiikinjohto Dmitri Slobodeniouk. Lavastus Olli Mäntylä. Puvut Pirjo Valinen. Kuoron harjoitus Risto Laitinen. Rooleissa Juha Kotilainen, Anna-Maria Jurvelin, Juhana Suninen, Marko Nykänen, Johanna Rusanen, Petri Antikainen, Pekka Leskelä ja Hanna-Leena Haapamäki. Oulu Sinfonia ja Tuiran kamarikuoro. Suurella näyttämöllä 8.9.
