Kotiteollisuus-yhtye pamahti kymmenen vuoden jyskyttämisen jälkeen tukevasti suomalaisen rockin huipulle. Miltä nyt tuntuu, kitaristi-laulaja Jouni Hynynen?
"Aijai, heh. Voisi olettaa, että pahalta. Puhuttiin kiertueen ensimmäisen keikan jälkeen bändin kesken, ja joku heitti ilmaan saman kysymyksen. Vaan eihän kukaan meistä osannut vastata mitään järkevää. Ei tuntunut hyvältä eikä pahalta eikä yllättävältä - ei tuntunut oikein miltään."
Lappeenrantalainen Hynynen sanoo, että Kotiteollisuudelle on käynyt kuten ainakin sellaiselle, joka saavutettuaan tavoittelemansa huomaa, ettei homma ole sen kummempaa kuin ennenkään.
"Tosin keikoilla käy jengiä aiempaa enemmän. Ja bändin ympärillä on isompi organisaatio ja isommat kuviot. Itse voi keskittyä rockin rämpyttämiseen."
Asenteella loppuun asti
Kotiteollisuuden kehitys yhdeksi maamme raskaan rockin kärkinimistä on ollut loogista ja järkeenkäypää, bändin ehdoilla tapahtuvaa. Asenne on aina ollut tiukka ja suhtautuminen musiikin tekemiseen vakavaa. Suurin muutos on tapahtunut yleisön suhtautumisessa, uskoo Hynynen.
"Kun on tarpeeksi tyhmä ja hullu tehdäkseen samaa ketään kiinnostamatonta paskaa vuodesta toiseen, niin yhtäkkiä se voi ruveta kiinnostamaankin. Tässä on käynyt näin."
"Ei me osata jammailla tai soittaa bluesia ja Iron Maidenia. Aina on menty omilla biiseillä, ja tottakai ne on aluksi heikkoja, mutta jostain on lähdettävä. Kun vain tekee ja tekee biisejä, niin se voi ruveta jossain vaiheessa sujumaan. Parin kolmen vuoden aikana meillä on homma sujunut aika hyvin", Hynynen uskoo.
Lapsuudestaan saakka yhtä pitäneellä Kotiteollisuuden kolmikolla on aina on ollut vipinä, että bändihomma katsotaan loppuun saakka. Bändi on elinehto, jota ilman ei pystyisi olemaan.
"Joku voi soittaa toisille, että ahistaa suunnattomasti, lähdetäänkö treenaamaan. Se on helvetin terapeuttista. Eipä tarvitse vaimoa piestä tai vetää kotona kalsarikännejä."
Raskas perusmeininki
Viimeiset kolme vuotta Kotiteollisuus-leirissä on tuntunut, että tekemisistä saattaa syntyä jotain merkittävää.
"Kuolleen kukan nimi -albumia tehtäessä tuntui jopa, että nyt tehdään suomalaisen rockin historiaa, tulee niin kova levy ettei mitään järkeä", Hynynen hymähtää.
Hittilevyksi osoittautunut Helvetistä itään tehtiin rennoissa ja mukavissa tunnelmissa. Helvetistä itään soi tyrmävään raskaana, mutta samalla Kotiteollisuus onnistuu kuulostamaan vapautuneelta ja iloiselta bändiltä, joka on sujut itsensä ja tekemisensä kanssa
"Jos tämä kuuluu läpi, silloin ollaan aika lähelle meille täydellistä suoritusta, tai sitä, että kuulija ymmärtää mikä tämä bändi oikeasti on. Ei mitään turpeaa hevi-irvistelyä, vaan jutun takana on myös rentoa Suomi-henkeä, jossa ei tarvitse koko ajan pullistella", Hynynen sanoo.
Media on yksissä tuumin sorvannut Kotiteollisuudesta mielikuvaa murretta vääntävistä reiluista Itä-Suomen jätkistä, raskaan rockin juntturoista, joiden käytökseen ei diivailu kuulu.
"Kyllä se varmaan aika oikea kuva on. Perusmeininki. Ollaan tällaisia, ottakaa tai jättäkää. Joskus tulee oltua vähän liiankin luonnollinen ja omia tv-esiintymisiä katsellessa tulee mieleen, että kyllä ihmiset varmaan pitävät meitä tosi juntteina. Ja niinhän me ollaankin."
Ettekö voisi harkita edes ripausta The 69 Eyes -henkeä, kumihousuja ja kalpeita naamoja?
"Ehe. Se on semmoinen maailma, josta halutaan mahdollisimman kauas. Kun Helsingissä osuu niiden kanssa samaan baariin, sitä luonnollisesti valitsee päinvastaisen nurkkauksen. Ei huvita olla missään tekemissä niiden lommoposkien kanssa."
Kotiteollisuus keikalla keskiviikkona ja torstaina 5.-6.11. Oulussa 45 Specialissa.