Englantilainen Motörhead on takonut musiikkia jo 1970-luvun puolivälistä. Laulajabasisti Lemmy Kilmisterin rautaisen otteen ansiosta yhtye on säilynyt raakana yli vuosikymmenten.
Yhtyeen uusi levy, Hammered, esittelee melodisen, mutta synkän rockyhtyeen. Lemmy, 56, järkyttää käheään karjumisen tottuneita fanejaan laulamalla kuin siirappikurkkuinen teinitähti.
Motörheadin rumpali Mickey Dee tunnustaa, että yhtyeen on onnistunut selvitä läpi vuosikymmenten sen tinkimättömän asenteen ansiosta.
"Emme Motörheadin kanssa juuri suunnittele tekemisiämme. Annamme energian hoitaa kaiken puolestamme."
Yhtyeeseen vuonna 1992 Philthy Animal Taylorin paikalle hypännyt Mickey kertoo, että hän näki tulevan yhtyeensä ensimmäistä kertaa Englannissa 1978.
Pelastava murina
Lemmyn ja hänen muinaisten soittajakumppaneidensa, rumpali Animal Taylorin ja kitaristi Fast Eddie Clarken onni oli juuri yhtyeen karski murinarock. Motörhead koettiin punkin sukulaiseksi, vaikka siinä oli sävyjä niin 1970-luvun Judas Priestin alkumetallista, glamrockista ja raskaasta progejyystöstä.
"En pidä musiikkiamme punkina, hevinä tai edes hard rockina. Me olemme ansainneet oman kategoriamme. Se on Motörhead-musiikki."
Kesällä 1979 yhtye mekkaloi Imatrarockissa. Se aiheutti yleistä sekaannusta, hajotti asuntovaununsa ja oli joutua putkaan. Seuraavana vuonna yhtyeen kiertueella äänitetty No Sleep Til Hammersmith on yhä yksi kaikkien aikojen energisimpiä livelevyjä.
Vuosien aikana Motörheadin tahti on hieman rauhoittunut, vaikka keikkoja se jaksaa yhä jyystää. Viimeisin yhtyeen kohdalla sattunut tragedia on keväällä sattunut Lemmyn nahkaisen hatun katoaminen.
"Cowboyhattu varastettiin takahuoneestamme San Franciscon keikkamme aikana. Lemmy ei ole ollut kovin iloinen tapahtuneen jälkeen, koska kaikki takahuoneessa olleet ihmiset olivat yhtyeen ystäviä."
Rautaista ironiaa
Lemmy on monilla levyillään mieltynyt sotateemoihin. Bomber tai 1916 eivät ole silti väkivallalla mässäileviä lauluja. Mickey kertoo, että Lemmy haluaa enemmänkin teksteissään ironisoida maailman menoa, kuin julistaa ongelmista.
"Vaikka Lemmy tekeekin biisimme ja tekstittää laulumme, suodattaa muu yhtye musiikin. Lemmy käyttää teksteissään ironiaa. Hän haluaa kertoa, kuinka typeriä ihmiset joskus ovat. Haluamme viihdyttää, emme julistaa."
Uudella levyllä Motörhead onnistuu kuulostamaan välillä myös yllättävän aggressiiviselta. Riipivässä No Remorse - kappaleessa yhtye suistuu jyrkkään death metal-tyyppiseen rämistelyyn.
Mickey muistelee 1970- ja 1980-lukuja ja puhuu siitä, kuinka raskas rock oli tuolloin haastavaa. Uusien heviyhtyeiden epäammattimaisesta speed-rymistelystä Creedia ja Linkin Parkia diggaava rumpali ei ole innostunut.
"Olemme nähneet festivaaleilla monia uusia heviyhtyeitä. He yrittävät olla kovia. Se on pelkkää peliä."
Motörheadin ja sen rinnalla Iron Maidenin ja Saxonin kaltaisten hevin toteemipaalujen lauluissa on silti ainesta The Queenin We are the champions -kappaleen tapaan, brittien voitonhymniksi.
Mickey ei kuitenkaan usko, että 1980-luvun alun brittimetallista tulee 2000-luvun rockin keskikenttää.
"Raskas hevi ei lyö läpi, vaikka se onkin saanut enemmän tilaa rockbisneksessä."