Jääkiekko: Kärpät hävisi vii­mei­sen lii­ga­kamp­pai­lun­sa Ha­ka­met­säs­sä jat­ko­ajal­la

Pääkirjoitus: Köy­hil­le pu­toi­lee nyt vain muruja rik­kai­den ro­ko­te­pöy­dil­tä, eikä se ole edes jäl­kim­mäi­sen joukon etu

Rau­han­pal­kin­non saajan työn sie­me­net kyl­vet­tiin 80-lu­vul­la Lin­tu­las­sa – "Vähän eri­lai­ses­ta" Miriam At­tiak­ses­ta tuli po­la­ri­saa­tion purkaja ja konf­lik­tien rat­kai­si­ja, joka il­moit­ti Sa­dan­ko­mi­teal­le eri­tyis­ruo­ka­va­liok­seen kuo­hu­vii­nin

Miriam Attias sai lapsena erityishuomiota, ja se johti osaltaan Sadankomitean rauhanpalkinnolla palkittuun työhön

Oulu
Miriam Attias aloitti Depolarize-hankkeen vetäjänä vuonna 2018. Attiaksen mukaan kuunteleminen on radikaalia.
Miriam Attias aloitti Depolarize-hankkeen vetäjänä vuonna 2018.
Miriam Attias aloitti Depolarize-hankkeen vetäjänä vuonna 2018.

Oululaislähtöinen sovittelija Miriam Attias vaikutti itsenäisyyspäivänä liikuttuneelta, kun hän otti vastaan Sadankomitean rauhanpalkinnon.

Muusikko Samuli Putro esiintyi, ja pöytä oli koreana.

– He kysyivät minulta etukäteen mahdollisesta erityisruokavaliosta. Yritin olla hauska ja sanoin, että kuohuviini. Siellä sitten oli kuohuviiniä ja kaikkea, Attias nauraa.

Palkintoperusteluissa todettiin, että Attias on naapuruus- ja yhteisösovittelun uranuurtaja, joka on erikoistunut ryhmien välisten ja sisäisten konfliktien ratkaisemiseen, jännitteiden purkamiseen ja toimivien väestösuhteiden luomiseen.

Niihin liittyvät konkreettiset teot ansaitsevat tulla huomioiduksi, Sadankomitean puheenjohtaja Kaisu Kinnunen sanoi.

Viime vuodet Koneen Säätiön rahoittamaa Depolarize-hanketta vetänyt Miriam Attias kertoo, että hänen palkitun työnsä siemenet kylvettiin vuosikymmeniä sitten ­Oulussa.

Erityishuomiota

Helmikuussa 1980 syntynyt Attias vietti lapsuutensa Lintulassa.

– Oli paljon lapsia. Oli kavereita ja soiteltiin ovikelloja. Hyviä muistoja, hän sanoo.

On myös toisenlaisia muistoja. Attias oli vähän erilainen.

– Sain huomiota. Ei pelkästään kielteistä, myös myönteistä. Myös sellaista erityishuomiota, joka ei tuntunut kivalta, hän sanoo.

Niihin aikoihin isän maa katsottiin konkreettisesti isänmaaksi: vaikka äiti oli suomalainen ja Attias syntynyt Oulussa, hän sai kansalaisuutensa marokkolaistaustaiselta isältä, joka oli ennen Suomeen päätymistään ehtinyt ranskalaistua.

Attiaksen toinen äidinkieli oli ranska, ja se tuntui nololta. Hän lakkasi vuosiksi puhumasta ranskaa julkisesti.

Hänen hiuksensa olivat tummemmat kuin muilla. Nimeä yritettiin vääntää Mirjaksi tai Mirjamiksi.

– Olin muutenkin aika ujo ja ahdistunut lapsi. Se oli ihan hirveää.

Suomen kansalaisuus järjestyi presidentti Urho Kekkosen allekirjoituksella, mutta lapsuudessa koettu erilaisuus ehti piirtää ensimmäisiä suuntaviivoja tulevalle uralle.

– Ranskalaisuudellahan saa myönteistäkin huomiota, mutta miksi se tuntuu ärsyttävältä ja vieraalta? Koska se on yksinkertaistavaa. Polarisaatio toimii juuri tällaisten yksinkertaistavuuksien kautta, että joku ihminen määritetään yhden identiteetin osa-alueen ja stereotypian kautta.

Ei vain paha

Polarisaatio tai pikemminkin sen purkaminen on ollut Attiaksen päätyö viime vuodet. Hän lähestyy asiaa hollantilaisen teoreetikon, toimittajan ja filosofin Bart Brandsman kehittämän mallin kautta.

– Hänen lähestymistapansa on todella käytännöllinen, järkeen- ja tunteisiinkäypä. Sellainen, että asioille voi tehdä jotain ja aika paljonkin. Haastavaa on se, että kaikkien pitäisi mennä pikkuisen itseensä.

Brandsman mallissa polarisaatio todetaan yksinkertaistetusti itsessään neutraaliksi me vastaan ne -ajatusrakenteeksi, joka muuttuu ongelmalliseksi, kun se vahvistuu liikaa. Keskellä olevat hiljaiset ovat mustavalkoisuuden vastavoima. Polarisaatiota voidaan purkaa oikein rakennetulla keskustelulla juuri heidän kanssaan.

Attias huomauttaa, että yhteiskunnallinen muutos syntyy usein polarisaatiosta

– Jos miettii esimerkiksi minua henkilökohtaisesti hyödyttänyttä naisasialiikettä, niin olihan sekin joskus 60-luvulla aika radikaalia, hän miettii.

Vaikka kyse ei ole siis yksiselitteisesti pahasta asiasta, pahimmillaan polarisaatio toimii otollisena maaperänä konflikteille, jotka voivat yltyä jopa väkivallaksi.

Forssan malli

Turvapaikanhakijat ja paikallinen nuoriso ajautuivat Forssassa vuonna 2016 konfliktiin, johon liittyi väkivaltaa. Kun tunteet kävivät kuumina, paikalle saapui myös henkilöitä, joita Brandsman mallin mukaisesti voisi luonnehtia yllyttäjiksi.

Järjestettiin mielenosoituksia, joissa äänensävyjen voi katsoa pyrkineen sekä syventämään konfliktia että hyödyntämään sitä polarisaatiotyössä.

Siinä missä Attias pyrkii purkamaan polarisaatiota, toiset edistävät sitä työkseen.

– Siitä tulee ihmisille ammatti. Se tuo näkyvyyttä. Se tuo kannattajia, Miriam Attias sanoo.

Kun yllyttäjien tarkoitus ei ole osallistua keskusteluun, jotta löydettäisiin jokin hyvä ratkaisu, on vaarana, että kannattajat työntävät heitä koko ajan enemmän ­äärilaidalle.

– Siksi nämä ilmiöt väkivaltaistuvat. Sillä tavalla radikalisoituminenkin tapahtuu.

Vuonna 2016 Naapuruussovittelun keskuksessa toiminut Miriam Attias kutsuttiin Forssaan yhdessä kollegansa kanssa. Konflikti ratkesi yhteisösovittelun menetelmiä soveltaen. Syntyi Forssan malli, joka sai pääpalkinnon Euroopan rikostorjuntaverkoston rikostorjuntakilpailussa.

Konfliktin keskelle tunkeutunut, maahanmuuttajavastaisuudella ratsastanut liike ajautui myöhemmin sisäisiin konflikteihin ja kuihtui olemattomiin.

Se kolahti

Yhteisösovittelu oli tullut Attiakselle tutuksi jo viime vuosikymmenen alkupuolella, kun hän tutustui työyhteisösovittelusta väitöskirjan tehneen Timo Pehrmanin oppeihin.

– Se kolahti, ja minä soitin hänelle. Käytiin pitkä puhelu, ja hän toi minulle sen kirjan.

Attiakselle valkeni, että ihmisten välisiä ongelmia ei ratkota etsimälle niille syy.

– Täytyykin lähteä siitä, että ei ole yhtä syytä, on monta näkökulmaa. On lähdettävä siitä, että onnistutaan avartamaan niitä näkökulmia ja päästään ehkä tilaan, jossa päästään tekemään yhteistyötä.

Ahaa-elämyksen voiman kuulee yhä Attiaksen äänestä.

– Mietin, että vau, se on juuri näin.

Attias opiskeli aihetta ja hyödynsi oppimaansa ensin nimenomaan työyhteisöissä. Myöhemmin hän sovelsi samoja menetelmiä naapurustokonfliktien ratkomisessa.

Tärkeää on, että ihmiset saavat omistaa konfliktinsa, hän sanoo.

– Ne ratkeavat kestävällä tavalla, jos ihmiset saavat itse keksiä ratkaisut. Ihmiset itse tietävät parhaiten, mitä he tarvitsevat. Sovittelija vain mahdollistaa sen, että asiaan liittyvät käyvät sitä keskustelua ja etsivät ratkaisuja yhdessä.

Työssään hän on havainnut, että kuunteleminen on radikaali teko. Kun ihminen raivoaa, hän ei ole parhaimmillaan, mutta jos päästään pintaan syvemmälle, avautuvat myös mahdollisuudet ­ratkaisuihin.

– Kuunteleminen on radikaalia, koska yhteistyöhalua ja -kykyä syntyy vasta, kun ihminen on tullut kuulluksi. Meillä kaikilla on tarve tulla tunnustetuksi omana itsenä, oman näkökulman, oman tarinan ja oman identiteetin kautta.