Viime sunnuntaina alkaneen rapukauden saldo on jo tiedossa: rapuja riittää ja ne ovat virkeitä ja hyväkuntoisia.
Lämpimät säät ovat kuitenkin tehneet ravustajille tepposen: saalis on jo melkein pyydetty, mutta rapujuhlia aletaan perinteisesti järjestää vasta elokuun 10. päivän jälkeen. Ravut saattavat joutua olemaan vedessä merrassa jopa viisi viikkoa. Sen ajan pyytäjien ja välittäjien on huolehdittava siitä, että ne säilyvät elossa hyväkuntoisina.
Pyysimme kahta rapujen ystävää; kunniakrouvari Aino Lehtosaarta ja tapa-asiantuntija, filosofian maisteri Markus H.Korhosta opastamaan noviisia siinä, miten rapuja tulisi oikeaoppisesti nauttia. Tiukkapipoisesta ohjauksesta ei ollut kyse, sillä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa tässäkään taidossa ei ole. "Rapujuhlat ovat aikuisten lastenkutsuja", Aino Lehtosaari opastaa.
Näyttävä kattaus
Koemaistiaiset on katettu Zakuskaan. Ravintolan ruokalistaan ravut eivät kuitenkaan kuulu, niitä tarjoillaan vain tilauksesta. Tilanne on sama myös kauppahallissa. Kalaliike Kuha ottaa tilauksia vastaan ja toimittaa ravut sopimuksen mukaan.
Zakuskassa nautimme täplärapuja. Ne tunnistaa saksessa olevasta valkoisesta pilkusta. Sellaista jokiravussa ei kuulemma ole. Kauniinpunaiset ravut tarjotaan pöydän keskelle sijoitetusta asetelmasta jota somistavat tillinoksat.
Jokaiselle ruokailijalle on varattu pellavainen ravun kuvalla koristettu kauluri ja samanlainen lautasliina polville asetettavaksi. Koska ateriointi vaatii sorminäppäryyttä ja askartelua, paperisia servettejäkään ei ole unohdettu.
Sormien huuhtomista odottavat erilliset kulhot on somistettuna mustaherukan lehdillä. Myös sitruunaviipaleet ovat tähän tarkoitukseen oivallisia. Toinen mahdollisuus on tuoda pöytään pienessä korissa kuumaan veteen kostutetut ja kuiviksi kierretyt pienet froteepyyhkeet.
Sormin ja veitsellä
Sormien lisäksi ruokailuvälineinä ovat vain rapu- ja voiveitset. Rapuveitsen terässä olevassa reiässä taitetaan saksien kärkiosat ja niistä sitten imaistaan mehut ja lihat.
Kattaukseen kuuluu myös paahtoleipää ja sen päälle silputtua tilliä ja voita. Voi on veistetty kauniiksi kukan muotoon. Aino Lehtosaari kertoo, että tillisilpun voi myös laittaa laakeaan astiaan ja ruokailijat kastaa siihen voidellun leivän. Vihreälle pedille voi sitten koota keon ravunlihaa.
Alkoholiakin pöydässä on tarjolla: valkoviiniä ja snapseja. Niitä ei kuitenkaan "työaterialla" nautita, jotta maisteleva noviisi pääsisi paremmin ravun makuun.
Markus H. Korhonen aloittaa aterian solmimalla vierustoverin kaulaan ruokalapun. Emäntä tarjoaa ensimmäisenä rapuja vierailleen ja opastaa, että leveäpyrstöiset ovat tyttörapuja.
Korhonen kertoo, että jotkut herkuttelijoista ovat niin mieltyneet tyttörapuihin, että rohmuavat ne heti. Siksi noviisin on syytä pitää huoli siitä, että nostaa sellaisen heti omalle lautaselleen.
Maistelu aloitetaan irrottamalla sakset vääntöliikkeellä ensimmäisen nivelen kohdalta. Käteen jäänyt nivel imetään tyhjäksi nivelikkäästä päästä, lihat pureskellaan. Sen jälkeen katkaistaan saksien päät rapuveitsellä ja imaistaan niistäkin mehut. Saksen reuna avataan veitsellä ja irrotetaan siellä oleva liha.
Ravun pään voi katkaista silmien takaa ja nostaa sen lautaselle. Päiden määrästä sitten selviää, montako rapua kukin on syönyt. Jos muuta ruokaa ei ole tarjolla, yhtä ruokailijaa varten varataan kymmenestä kahteen kymmeneen yksilöä.
Seuraavaksi käydään selkäpanssarin kimppuun ja valutetaan siellä oleva liemi suuhun. Panssarin sisällä oleva herkullinen rapuvoi kaavitaan talteen ja poistetaan kitkeränmakuinen sappirakko. Pahaa ei tee, jos ruokailuun yhdistetään ääniefekti. Tällä aterialla voi imaista ryystäen ja maiskutellakin jos siltä tuntuu.
Ja sitten pyrstö. Se väännetään irti ja keskiruumiista imetään mehut. Aloittelijan lautaselle mehua näyttää kertyvän ja sen voi myös pyyhkäistä leivällä suuhunsa. Veteraanien lautaset säilyvän miltei kuivina.
Aino Lehtosaari löytää ravustaan mätiä, noviisin silmään sellaista ei satu. Markus H. Korhonen opastaa, että kun pyrstön suoristaa, sen voi helposti leikata sivusta auki. Ja kun rapua pitää selkäpuoli alaspäin, varmistaa sen, etteivät mehut valu hukkaan. Häntä suosii sattuma: ravun sisältä löytyy pieni onnea tuottava kivi.
Todellinen nautiskelija imee kuulemma kunkin jalan erikseen.
Noviisinkin mielestä ravut ovat herkullisia. Neljä-viisi niitä menee harjoitellessa. Aivan yhtä mieluisaa on kuitenkin jutustelu veteraanien kanssa.
Markus H. Korhonen kertoo, että 1900-luvun taitteessa Suomessa pyydettiin arviolta 20 miljoonaa rapua, joista ulkomaille vietiin 15 miljoonaa kappaletta. Hän arvelee, että noihin lukemiin tuskin enää koskaan päästään.
Rapuja vietiin tuolloin Pietariin ja muihinkin Pohjoismaihin. Suomessa rapujen syöntiä pidetään vielä herrojen herkkuna. Toisin on esimerkiksi Ruotsissa, siellä ravut ovat koko kansan mieleen.
Todennäköistä kuitenkin on, että tavallinen kansa on nauttinut ravuista kautta aikojen. luonnon antimia on aina pyritty käyttämään mahdollisimman paljon hyväksi.
