Mainos

”Ra­kas­tuin hit­saa­mi­seen” – Sah-Ko Oy:ssä työs­ken­te­le­vä Si­ni-So­fia Trast löysi unel­mien­sa työn yl­lät­täen

Työelämässä voi aina vaihtaa suuntaa, ja joskus uudet mahdollisuudet löytyvät sattumalta. Näin kävi oululaiselle Sini-Sofia Trastille, joka ei voisi nyt kuvitellakaan mieluisampaa ammattia itselleen. ”Olen onnekas, että pääsin kokeilemaan hitsausta.”

-

Kymmenisen vuotta sitten Sini-Sofia Trast opiskeli media-assistentiksi ja teki työharjoitteluaan Oulun kaupunginteatterilla. Yhtenä päivänä teatterilla Sini-Sofiaa pyydettiin hitsaamaan teline valoheittimelle. Se oli hänen ensimmäinen kosketuksensa hitsaamiseen, ja häntä ohjeistettiin, kuinka se tehdään.

”En ollut koskaan aiemmin hitsannut, mutta siitä hetkestä lähtien tiesin, että tämä on ’minun juttuni’.”

”Harjoittelun jälkeen soitin heti moneen oululaisyritykseen ja kysyin töitä hitsaajana. Sanoin, että olen kokematon, mutta olen kiinnostunut oppimaan kaiken. Rakastuin hitsaamiseen”, Sini-Sofia kertoo.

Sini-Sofia haki hitsaamaan työelämävalmennuksen kautta takaisin Oulun kaupunginteatterille. Vakituisen työpaikan saamiseksi häneltä vaadittiin kuitenkin tutkintoa ja seuraavaksi hän hakeutui opiskelemaan alaa Oulun Aikuiskoulutuskeskukseen OAKK:lle. Hän lainasi myös kirjastosta alan kirjoja itsenäistä opiskelua varten.

LinkedIn vei ulkomaille

Vajaassa kahdessa vuodessa hän opiskeli levyseppähitsaajan perustutkinnon. Hän teki koulun ohessa muutaman viikon työkeikan, johon vaadittiin hitsausluokka – ja jonka Sini-Sofia onnistui läpäisemään moitteitta.

”Yksi mukavimmista asioista koulussa oli monipuolinen koneiden käytön oppiminen. Se oli myös helppoa, ja opin nopeasti esimerkiksi levyleikkurin sekä plasmakoneen käytön. Tietokoneosaamisestani oli apua siinä.”

Kuukausi valmistumisensa jälkeen hän sai iloisen soiton entiseltä opettajaltaan: oululainen yritys oli kysellyt hitsaajaa pidempiaikaiseen työhön.

”Olin alkuun neljä vuotta töissä samassa yrityksessä. En kuitenkaan viihtynyt työpaikassani ja päätin hakea töihin Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskukseen (Cern).”

Cernin palkkalistoille Sini-Sofia päätyi sosiaalisen median verkoston, LinkedInin kautta.

Vuoden ulkomaantyöskentelyn jälkeen hän alkoi kaivata takaisin pohjoiseen, viileämpään ilmastoon sekä läheisiensä luokse.

-

”Fyysinen kunto kehittyy”

Nykyään Sini-Sofia työskentelee oululaisessa Sah-Ko Oy:ssä, jonka palveluihin kuuluu muun muassa hitsattavien ja koneistettavien osien ja teräsrakenteiden valmistus, metallimyynti, teollisuusputkistojen valmistus sekä teollisuuden asennus- ja kunnossapitopalvelut.

Sini-Sofian työnkuvaan kuuluu reissaaminen niin Oulun lähialueilla kuin muualla Suomessa. Hän on työskennellyt sekä Terrafamen kaivoksella että Oulun uuden sairaalan rakennusprojektissa.

”Työni ei ole pelkkää hitsaamista, vaan se on myös kunnossapitoa. Parasta tässä työssä on monipuolisuus, vaihtelevat työnkuvat sekä huiput työkaverit.”

Sini-Sofiaa ei haittaa, vaikka hän on yksi harvoista Sah-Kolla työskentelevistä naispuolisista hitsaajista. Hänen mielestään työnteko miesten kanssa on leppoisaa ja hauskaa.

”Sinänsä on harmi, ettei alalla ole enempää naisia. Hitsaajan työ sopii naisille hyvin, koska monet naiset ovat myös taitavia ja tarkkoja käsistään, sekä mahdumme ahtaisiinkin tiloihin. Pieni käsi sujahtaa hyvin monenlaisiin rakoihin.”

”Tykkään itse rymytä ahtaissakin paikoissa. Fyysinen kunto kehittyy myös töissä, eikä salilla tarvitse välttämättä käydä treenaamassa.”

”Ei tarvitse elää kädestä suuhun”

Vuorotöitä Sini-Sofia tekee mielellään. Sunnuntailisät ja ylityöt nostavat mukavasti palkkaa, hän mainitsee.

Työpäivät vaativat toisinaan paljon: Sini-Sofia saattaa tehdä 12-tuntisia työvuoroja ja paiskia töitä yli viikon kerralla.

Haastavimmaksi asiaksi Sini-Sofia kertoo fyysisen voiman käytön. Joissakin tilanteissa hän kaipaa enemmän voimaa ja saattaakin silloin pyytää apua työkavereiltaan.

Vapaa-ajalla hän arvostaa erityisesti aikaa urheilemiselle ja koiralleen sekä hierontaa ja laadukkaita yöunia.

”Hitsaus- ja asennustöissä ei tarvitse elää kädestä suuhun. Palkkaukseen olen tyytyväinen.”

We <3 metal

  • BusinessOulu on käynnistänyt metallialan imago- ja rekrytointikampanjan We <3 metal yhdessä metallialan yritysten sekä oppilaitosten kanssa.
  • Kampanjalla on tarkoitus avata metallialan positiivisia puolia sekä herätellä työelämävalintoja tekevien mielenkiintoa alaa kohtaan. Oulusta ja lähiseudulta löytyy paljon työpaikkoja alan ammattilaisille, kuten hitsaajille ja koneistajille.
  • Osana kampanjaa järjestetään erilaisia tapahtumia, kuten työ- ja koulutustapahtuma Metalliyö 22. marraskuuta OSAO:lla. Tutustu Metalliyön ohjelmaan ja tule sinäkin! Mukana on muun muassa tiktokkaaja Andreas Tolonen – ja voit voittaa myös 100 euron lahjakortin.
  • Kampanjasta, alan ammateista, työpaikoista ja uratarinoista voi lukea lisää sivustolla oulu.com/metal
-
Sah-Ko Oy

⦁ Sah-Ko Oy on oululainen, vuonna 1955 perustettu palveluyritys, joka panostaa toiminnassaan laatuun, toimintamenetelmiin, työturvallisuuteen ja ympäristön huomioimiseen.

⦁ Palveluihin kuuluvat metallimyynti, koneistettavien ja hitsattavien osien ja teräsrakenteiden valmistus, pintakäsittely, teollisuusputkistojen ja säiliöiden valmistus sekä monipuoliset teollisuuden asennus-, korjaus- ja kunnossapitopalvelut.

⦁ Sah-Ko:ssa työskentelee noin 90 henkilöä. Tuotantotehtävissä työskentelee mm. hitsaajia, koneistajia, sahureita, asentajia, pintakäsittelijöitä ja levy- ja varastotyöntekijöitä. Toimihenkilöitä työskentelee esimerkiksi työnsuunnittelu-, työnjohto-, osto-, myynti-, markkinointi-, palkanlaskenta-, taloushallinto-, henkilöstö- ja johtotehtävissä.

⦁ Yrityksen rekrytointisivu löytyy osoitteesta sah-ko.fi/rekry

Urapolkuja-juttusarja nostaa esiin kiinnostavia uratarinoita ja oululaisia työnantajia. Juttusarjan tarinat on toteutettu yhteistyössä BusinessOulun ja Oulu seudun markkinoinnin toimenpiteissä mukana olevien yritysten kanssa.