Tornio "Kiitos teille, jotka laitoitte taiteen jalkapallon edelle", ylisti pianisti Samuli Mikkonen yleisöään Aineen taidemuseossa lauantai-iltapäivänä.
Jalkapallosta mitään tietämättä minä taas kiittelin Samuli Mikkonen Trioa ja liitelin musiikin mukana pitkin taivaallisia pilven reunoja.
En arvannut vielä joulun aikoihin, kun Sakari KukonVirret -levy tuli maailmaan, millainen kumppani hänellä oli pianistina. Ja sipuli sen kun kuoriutui Mika Kallion rumputyöskentelyssä ja Uffe Krokforsin bassoilussa.
Samuli Mikkonen Trion musiikki läheni musiikillista rituaalia. Pelkkää äänimaiseman rakentamistakaan yhteismusisointi ei ollut. Lohtu tai Pohjoista kohti kertoi, kuvasi ja loihti kuultaville pienoisromaaneja, joita jo lukiessa alkoi iho kihelmöidä ja tarinan päättyessä ei tehnyt mieli nousta hetkeen liikkeelle enää lainkaan.
Viipyilevä hiljaisuus
Lauantaina Kalottijazz & Blues -tapahtuman ohjelmassa oli muutenkin runsain määrin rajat ylittävää musiikkia. En sanoisi, että kokeilevaa jazzia. Eiväthän tämmöiset ammattimiehet enää mitään kokeile. Mutta hyvä, jos kuultavilla oli eurooppalaisittain nykyajan parasta jazzia.
Aineen museon tunnelmat jatkuivat Pikisaaren iltapäiväkonsertissa. Kaikkia kolmea teltassa esiintynyttä kokoonpanoa yhdisti mieletön "kooperatiivisuus", niin kuin norjalainen basisti Arild Andersen sen oman bändinsä kohdalla ilmaisi.
Andersenin kanssa huikeaa projektia muovasivat solistisuuden huippuunsa hionut lyömäsoitintaiteilija Patrice Héral ja iki-iloinen pianisti Carsten Dahl, joka improvisoi yhteistaideteokseen traditionaalisen pianoäänimaailman lisäksi preparoiduilla elementeillä ja saippuakuplilla.
Siis se yhdistävä tekijä Andersenin trion, Alexi Tuomarila Quartetin ja Terje Sundby Projectin välillä oli hiljaisuus. Siinä viipyiltiin, sitä tunnusteltiin, sen edessä lähes hartaasti polvistuttiin. Ja sen jälkeen ameeba levisi jatkuvan flirtin avulla vaikka minkä muotoiseksi ja kokoiseksi.
Rumpali Terje Sundbyn kokoama yhtye olikin nimensä mukaisesti projekti, jossa tuotettiin kommunikoivaa äänimaailmaa. Perinteisiä kappaleita ei ollut oikeastaan lainkaan. Oli sooloja ilman säestystä tai vähillä tovereilla, kuuntelua, teemapätkän heittelyä ja kehittelyä. Staffan Svenssonin pehmeät trumpettiosumat tulivat huomaamatta, mutta jäivät korvaan.
Pianisti Alexi Tuomarila belgialaismuusikoineen soitti paikoin lähes koraalimaista ja kuitenkin ilmavaa nykyjazzia. Nuoret Euroopassa kaipaavat näköjään melodioita, tilaa ja tukea toisiltansa. Saksofonisti Nicolas Kummert, basisti Christophe Devisscher ja rumpali Teun Verbruggen sopivat hyvin pohjoismaiseen viileän ja slaavilaisen tyylin sekoitukseen.
Pikisaaren konsertin kokonaisuus oli osuvuudessaan ehkä sattuma, tai sitten ovelasti edeltä mietitty. Vaikka kokoonpanojen musisoinnissa oli paljon samantyylisyyttä, jokainen oli kuitenkin omalla tavallaan äärimmäisen kiinnostava.
Toimiva profiili
Sunnuntain telttakonsertissa esiintyivät vielä vokalisti Linda Svantesson nuorten ruotsalaisten jazzhuippujen kanssa sekä pari vuotta sitten Helsingissä perustettu U-Street All Stars ja suomalais-ruotsalainen funkbändi Stockholm-Helsinki Funk All Stars laulusolistinaan Sami Saari.
Kalottijazz & Bluesin pohjoismaiselle eri tyylien jazzeille rakentuva ohjelmistopolitiikka näyttää kantavan festivaaleja. Profiili on hyvännäköinen ja sitä kultaa vielä iältään nuorten bändien mahdollisuus soittaa itseänsä maailmalle, rajattomalla rajalla.
