Turvapaikanhakijoiden tulo Venäjän puolelta Suomen kaakkoisille raja-asemille näytti torstaina hiljenevän. Vajaat parikymmentä turvapaikanhakija oli sen sijaan iltapäivään mennessä pyöräillyt Kuhmon Vartiuksen raja-asemalle.
Torstaina Suomen hallitus myös teki päätöksen sulkea neljä itärajan ylityspaikkaa tulevasta lauantaista alkaen peräti kolmen kuukauden ajaksi. Eteläisimmäksi avoimeksi kansainväliseksi ylityspaikaksi jää juuri Vartius.
Hallituksen toimi on hyvin järeä ja vaatii siksi myös tukevia perusteluja.

Vahvimmin päätöstä tukee se, että Suomi on joutunut naapurinsa pahantahtoisen hybridioperaation kohteeksi. Venäjällä ei ole velvollisuutta estää paperittomien tulijoiden etenemistä Suomen rajalle, mutta se on neuvottelematta muuttanut maiden välillä vallinneen pitkäaikaisen käytännön.
On myös vahvoja viitteitä siitä, että Venäjän viranomaiset ovat avustaneet ihmisiä Suomen rajalle. Halutessaan Venäjä voisi myös ohjata ylityspaikoille vielä paljon suurempia määriä turvapaikanhakijoita.
Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö Markku Hassinen totesi torstaina, että tilanteessa on eskaloitumisen vaara pohjoiseen päin. Tilanteen vaikeutumista ei kannata siksi jäädä kädet taskussa odottamaan. Venäjä voi myös jatkaa tulijoiden tihkuttamista rajan yli pitkäänkin kuten talvella 2015 – 2016 Sallassa ja Raja-Joosepissa.
Olennaisen tärkeä torstaina kuultu lupaus on samalla se, että jos ilmiö laantuu, sulkuja voidaan alkaa purkaa nyt päätettyä aikaisemmin. Voi myös olettaa, että nyt päätetyt toimet ainakin jossain määrin tylsyttävät terää operaatiosta, jolla epäilemättä on Kremlin siunaus.
Turvapaikanhakijoille jää nyt mahdollisuus hakea kansainvälistä suojelua Vartiuksen ja Sallan ylityspisteillä. Lähipäivät ja -viikot kertovat, kuinka paljon tulijoita näille asemille kertyy.
Turvapaikan hakeminen siis vaikeutuu mutta ei kuitenkaan muutu mahdottomaksi. Henkilö, joka on selviytynyt Afrikasta ja Irakista Viipuriin, todennäköisesti pääsee myös Kostamukseen ja sieltä läheiselle Vartiuksen ylityspaikalle. Torstaina tämä tuli jo todistetuksi.
Kauhukuvissa Suomen ja Venäjän rajavyöhykkeelle pakkautuu joukoittain kolmansien maiden kansalaisia limbotilaan keskelle pakkasia vaikkapa Nuijamaalla tai Vaalimaalla. Näiden näkymien toteutuminen ei kuitenkaan vaikuta kovin todennäköiseltä.
Tieto rajoituksista kulkeutuu varmasti nopeasti Suomeen pyrkiville. Sosiaalinen mediahan on osoittautunut tehokkaaksi kanavaksi myös viime viikkoina Suomeen pääsyn helppoutta toiveikkaille tulijoille mainostettaessa. Myös virran kääntyminen Vartiukseen todistaa viestien kulkevan.