Rajakylän palkkamurhan teettämisestä epäilty Bobby Dashti on saatu kiinni.
Dashti saapui Suomeen aamulla vapaaehtoisesti Kiinan Hongkongista.
Oulun poliisilaitoksen rikoskomisario Seppo Leinonen kertoo, että Dashti otettiin kiinni Helsinki–Vantaan lentokentällä. Hän on tällä hetkellä suomalaisviranomaisten hallussa.
Leinosen mukaan Dashti tuodaan Helsingistä Ouluun tämän päivän aikana. Hänen kuulustelunsa aloitetaan mahdollisimman pian.
Dashti vangittiin poissaolevana viime viikolla. Vangitsemisasia käsitellään uudelleen lähipäivinä Oulussa.
Dashtia epäillään yllytyksestä murhaan. Hän on kiistänyt olevansa siihen millään lailla osallinen.
Poliisi epäilee, että Dashti lupasi vuonna 1989 syntyneelle siikajokiselle miehelle useiden kymmenientuhansien eurojen palkkion vuonna 1979 syntyneen oululaismiehen surmaamisesta.
Oululaismies surmattiin rajakyläläiseen porraskäytävään helmikuun loppupuolella. Siikajokinen mies on poliisin kuulusteluissa tunnustanut surmanneensa hänet teräaseilla. Mies on vangittu. Häntä epäillään murhasta.