Kun uuden sähköhammasharjan akku ei lataudu, syttyy raivokkaan reklamoijan sisäinen tuli. On kuin elämä olisi saanut – jos ei aivan kokonaan uutta merkitystä – ainakin toteutuskelpoisen päämäärän.
Hyvin pian näppäimistöltä napsuu niin laajamittainen, elävä ja vaiherikas tarina epäonnistuneesta ostosreissusta, että Finlandia-ehdokkuutta kolkutellaan. Kärsimys tekee taiteilijan, ja raivokkaan reklamoijan runosuoni alkaa sykkiä kurjuudesta.
Raivokas reklamoija yleistää yksittäisen virheen yleiseksi linjaksi, loukkaantuu vähästä ja ottaa vastoinkäymiset raskaasti. Hän on pitkävihainen, muistelee kokemaansa vääryyttä kuolemaansa saakka, eikä milloinkaan laannu ilman lepyttelyjä. Pahastunut reklamoija vaatii korvausta. Sekä menetetystä rahasta että saavutetusta mielipahasta.
Reklamointitarinat ovat erinomaista kansanperinnettä. Ne kulkevat suusta suuhun, ja niihin on helppo eläytyä. Lapsena huhupuheena liikkuivat kutkuttavat tarinat siitä, kuinka joku oli valittanut viallisista karkeista ja saanut kokonaisen laatikollisen herkkuja tilalle. Miten upeata olisi, jos moinen onni napsahtaisi joskus elämässä omalle kohdalle. Laatikollinen karamellejä – tyhjästä!
Täytyy kuitenkin muistaa, että reklamoinnissa on ensisijaisesti kyse vankkumattomasta periaatteesta, vääryyden korjaamisesta. Ja vain toissijaisesti siitä, että on mahdollisuus saavuttaa ilmainen yllätysetu. Mikä tahansa avaimenperä kelpaa, jos sen on tarkoitus lohduttaa pahoittunutta mieltä.
Jos kuitenkin käy niin, että sähköhammasharja alkaa aivan kuin ihmeen kaupalla latautua, kun seuraavan kerran menee kylpyhuoneeseen ja napsauttaa valokatkaisijasta valot päälle, saattaa pieni nolostuksen puna hiipiä poskille.
Nöyrässä hiljaisuudessa sopii vetäytyä takavasemmalle ja välttää reklamoitua yritystä ikuisesti. Lopulta kaikki muuttuu hyväksi: aikaa myöten häpeä laantuu, ja mielessä marinoituu oivallinen tarina kansanperinteen jatkoksi.