Haukiputaalainen kulttuuripersoona Raija Päkkilä istuu valtakunnassaan, Oulu-opiston ylläpitämän kulttuurin monitoimitalon Teatterikuopan aulassa. Hänen rintapielessään kimaltelee kultainen kaulin ja korvissa heiluvat Justiina-korvakorut. Ne muistuttavat parin viikon takaisista Siirin -päivistä, jossa Päkkilä sai vuosittain ansioituneelle oululaiselle kulttuurivaikuttajalle myönnettävän tunnustuksen.
– Kyllähän minä ensin vähän hämmennyin, kun kuulin, että saan kultaisen kaulimen. Koko vuosi on ollut koronan vuoksi sellaista töpöttelyä ja neljän seinän sisällä kökötystä, että minusta tuntui, että ei kai minua kukaan enää muistakaan, Päkkilä nauraa.
Siinä hän on pahasti väärässä.
”Monena on oltu”
70-luvun puolivälistä saakka vahvasti Oulun pohjoispuolen kulttuurikentässä vaikuttanut Päkkilä on saanut tuhannet eri ikäiset harrastajanäyttelijät puhkeamaan lavalla kukkaan lukuissa Iin-, Kiiminkijoen ja viimeisimpänä Oulu-opiston teatteriryhmissä ja loihtinut laadukkaita, matalan kynnyksen kulttuurielämyksiä katsomossa istuneille.
Kansalaisopistoissa teatteritaiteen ohjaajana ja opettajana toimimisen lisäksi Päkkilä on pitänyt myös ilmaisu- ja esiintymistaidon koulutusta eri ikäisille eri opinahjoissa. Hän hoiti myös entisen Haukiputaan kunnan kulttuurisihteerin virkaa viiden vuoden ajan.
Päkkilä on viihtynyt lavalla myös itse, niin näyttelijänä kuin lausujana.
– Monena on oltu, hän myöntää.
Kotimainen draama sytyttää
Päkkilä on ollut virallisesti eläkkeellä jo muutaman vuoden ajan, mutta ei ole malttanut jättää töitä teatterin parissa. Tälläkin hetkellä hänellä on työn alla Ismo Sajakorven musiikkinäytelmä Tunteen Palo, jonka Oulu-opiston alla toimiva Nurkkanäyttämö tuo ensi-iltaan Teatterikuopalla 9. tammikuuta 2021 – jos korona suo.
Vaikka Päkkilä on teatterin tyylilajien suhteen melko kaikkiruokainen, eniten hän syttyy kotimaisesta draamasta.
Mieluisimpien ja onnistuneimpien esitystensä kärkeen hän listaa muiden muassa Nurkkanäyttämön Puhdistuksen sekä Niskavuoren naiset, Iin kunnan tilaaman Kylmän totin kahvilan ja Ylikiimingin kunnan 140-vuotisjuhlavuoteen tehdyn Vesainen-näytelmän.
– Monia hyviä on ollut, vaikka ainahan se tuntuu juuri ennen ensi-iltaa, että tästä ei tule mitään, Päkkilä nauraa.
Teatteri on elämäntapa
Päkkilä ei mielellään puhu teatterista työnä tai harrastuksena, vaan elämäntapana.
– Teatterilla on niin suuri rooli elämässäni, ettei oikeastaan aikaa ja energiaa muille harrastuksille ole jäänyt. Kerran innostuin kutomisesta ja ostin sukkapuikot, jotka kuitenkin livautin kassajonossa karkkihyllyyn, Päkkilä tunnustaa nauraen.
Hän kertoo esiintymisen kiehtoneen pikkutytöstä lähtien.
– Aina kun minulla oli vähänkään yleisöä, nousin tuolille lausumaan runoja. Niitä harvoja, jotka muistin. Minulla on punastelugeeni ja vaikka punaiseksi lehahtaminen jännitti välillä kovastikin, esiintymisvietti oli voimakkaampi.
Kun sitten myöhemmin keskikoulussa ammatinvalinnan ohjaaja kysyi Päkkilältä, miksi hän haluaa isona, vastasi hetkeäkään empimättä, että näyttelijä.
– Ja heti perään hävetti!
Häpeästä huolimatta vietti vei Päkkilää silloinkin. Keskikoulun jälkeen hän haki ja pääsi opiskelemaan teatteritaidetta Mikkelissä sijaitsevaan Suomen nuoriso-opisto Paukkulaan. Myöhemmin hän on täydentänyt opintojaan työnsä ohessa teatterikorkeakoulussa sekä avoimessa korkeakoulussa.
Näytelmiä ei kuitenkaan ohjata tutkintopapereilla, vaan suurella sydämellä ja intohimolla, ja niitä naisella on piisannut.
– Olen pyrkinyt olemaan työssäni kannustava ja rohkaisemaan ihmisiä hyväksymään itsensä sellaisena kuin on sekä löytämään ja hyötykäyttämään omat vahvuutensa. Vain sinut itsensä kanssa oleva voi olla lavalla luontevasti.
”Meissä jokaisessa on karisma, se pitää vain löytää”, on yksi Päkkilän tunnuslauseista.
Perhe kaiken perusta
Teatterin ulkopuolella Päkkilän elämän täyttää perhe.
Päkkilä asuu Halosenniemessä, lähellä lapsuudenkotiaan, kaksin miehensä Timon kanssa. Välit kolmeen lapseen ja seitsemään lapsenlapseen ovat tiiviit ja lämpimät.
– Koti, perhe ja läheisistä huolehtiminen ajaa kaiken muun edelle, Päkkilä toteaa.