Pohjanmaalla totuttiin takavuosina siihen, että kettutarhojen löyhkä ei häiritse, sillä raha ei haise.
Oulussa puolestaan tuli junantuomille joitakin vuosikymmeniä sitten ensimmäisenä vastaan kaupungin kitkerät tuoksut suoraan Oulu-yhtiön piipusta. Rahan ominaishaju ei liiemmin häirinnyt oululaisia.
Piippu näkyy nykyään työhuoneen ikkunasta ja hartaana toiveena on, että savua tupruttaisi vielä pitkään.
Jokainen maalaistalossa kasvanut puolestaan tietää, että pellolle pitää ensin levittää sontaa, ennen kuin siitä saadaan hyvä sato.
Samalla tavalla venäläisten rahamiesten orastava aktiivisuus Suomessa herättää kahtalaisia tunteita. Turistien tuoma raha on tervetullutta, mutta paljon nyreämmin suhtaudutaan venäläisten mökki- ja yritysos-toihin.
Siinä eivät auta uusien omistajien haastattelut, joissa kehutaan vakaata toimintaympäristöä, puhdasta luontoa, turvallisuutta tai jöröjä, mutta mukavia suomalaisia.
Kaakkois-Suomessa, jos missä luulisi, että miljoona ostavaa venäläistä olisi muuttanut asenteita, mutta ei.
Anne-Mari Imeläisen muutaman vuoden takainen pro gradu -tutkielma Lappeenrannan suunnalta paljastaa, että venäläisiä siedetään ja suvaitaan nippa nappa rahan vuoksi, mutta muuten ei heistä juuri pidetä.
Inkeriläiset paluumuuttajatkin toivotettiin tervetulleiksi, kunnes huomattiin, että nehän puhuvat venäjää.
Suurissa kaupoissa herää välittömästi epäilys rahanpesusta. Oligarkit rohmusivat Neuvostoliiton kansallisomaisuuden yksityistämisen yhteydessä.
Luottamus veroparatiisien kautta sijoituksiaan hoitaviin raharikkaisiin ei ole korkeassa kurssissa. Venäjän hallintoa kohtaan tunnetaan muutenkin epäluottamusta.
Hjallis Harkimon hallikauppa venäläis-suomalaisten sijoittajien kanssa viime kesänä herätti suurta huomiota. Sijoittajien Suomi-suhteet, omistukset ja Putin-kytkennät ruodittiin tarkkaan.
Tällä viikolla tuli tieto siitä, että venäläiset ovat valmiita ostamaan loputkin jo nyt puoliksi omistamastaan STX:n telakasta Helsingissä.
Tällä siirrolla onkin syvällisiä vaikutuksia arktiseen yhteistyöhön, jossa Venäjä arktisen merialueen suurimpana rantavaltiona on merkittävässä asemassa.
Venäläisten suurin suora sijoitus liittyy kuitenkin Fennovoimaan ja Pyhäjoen ydinvoimalaan. Rosatom on ilmoittanut olevansa valmis hankkimaan kolmanneksen ja jopa enemmän Fennovoiman osakkeista.
Näinköhän on käymässä, että venäläisten ruplat, eivätkä amerikkalaisten dollarit, pelastavat Oulun seudun?
Suomessa talouden kasvunäkymät ovat kännykkämyynnin ja perusteollisuuden romahduksen takia surkeat. Uutta kasvua odotetaan kuin kuuta nousevaa, vaikka ihmeeseen ei uskota.
Muutama vuosi on hoettu, että maahan pitäisi saada ulkomaisia investointeja. Ulkomaisten investointien toivotaan luovan uusia työpaikkoja ja laajentavan osaamispohjaa.
Totta onkin, että Suomi ei ole lainkaan niin houkuttava investointikohde kuin monet muut EU-maat.
Mitkä tahansa investoinnit eivät kuitenkaan kelpaa, vaan virallisena tavoitteena ovat investoinnit osaamisintensiivisille ja korkean osaamisen aloille.
Jonkin verran investointeja on tullut, mutta nyt monikansallisten kaivosyhtiöiden nähdään rohmuavan maaperän rikkaudet, amerikkalaisten ja intialaisten epäillään ostavan vain osaamista ja markkinoita ja venäläisen rahan alkuperä oudoksuttaa.
Suomalaisyritykset etsivät Venäjältä aktiivisesti uutta liiketoimintaa. Vastaavasti venäläistä rahaa ei pitäisi ylenkatsoa, jos se haluaa sijoittaa, perustaa tuotantoa ja työllistää Suomessa. Ruplakaan ei haise, eihän.