-

Mer­kit­tä­vä ra­ken­nel­ma meren ran­nal­la

Edelleen on ratkaisematta arvoitus, mitä jätinkirkot oikein ovat. Elokuussa Raahesta löytynyt uusi kohde voi olla avain tämän selvittämiseen.

Edelleen on ratkaisematta arvoitus, mitä jätinkirkot oikein ovat. Elokuussa Raahesta löytynyt uusi kohde voi olla avain tämän selvittämiseen.

Kivi liikahtaa jalan alla.

Vaikka se on ollut siinä, paikoillaan, todennäköisesti myöhäiskivikaudelta asti, niin silti se ei ole jämähtänyt asemiinsa.

Kiviröykkiön uumenissa saattaa olla jotain kiinnostavaa, ehkä tuhkahautauksen jäänteitä.

Raahesta Ojastennevalta löytyi uusi jätinkirkko elokuussa. Toistaiseksi se on kirjattu mahdolliseksi jätinkirkoksi, sillä arkeologi ei ole ehtinyt vielä varmistaa alkuperää.

VERKKOON, Tinja Huoviala, Marleena Maliniemi, jätinkirkko, Raahe
Kuva: Marleena Maliniemi
VERKKOON, Tinja Huoviala, Marleena Maliniemi, jätinkirkko, lokaattori
Kuva: Marleena Maliniemi

Löytäjä, lähes kaikki Suomen kuutisenkymmentä jätinkirkkoa tunteva arkeoastronomi Marianna Ridderstad on kuitenkin varma, että siitä on kyse.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä