
Vasemmistoliiton raahelainen kansanedustaja Katja Hänninen vaatii, että lapsilisää tulisi maksaa nykyistä pidempään, tiedotteessa kerrotaan. Hännisen tekemistä lapsilisiä kokevista lakialoitteista keskustellaan tänään eduskunnassa.
Lapsilisää tulisi Hännisen mielestä maksaa sen kuukauden loppuun, kun lapsi täyttää 18 vuotta. Hän pitää ristiriitaisena, että lapsilisän maksaminen loppuu 17 vuoden täyttämiseen, kun lain mukaan lapsella on oikeus saada elatusta vanhemmiltaan täysi-ikäiseksi asti.
– Valtaosa 17-vuotiaista asuu nykyään edelleen lapsuudenkodissaan tai he ovat muuten riippuvaisia huoltajansa elatuksesta, Hänninen sanoo tiedotteessa.
Lakialoitteissa Hänninen esittää myös, ettei lapsilisiä otettaisi tulona huomioon toimeentulotukea myönnettäessä.
– Korona-ajasta olemme oppineet sen, että ongelmat kasautuvat niille, joilla oli jo aiemmin vaikeaa. Tämä toimeentulotuen ongelma tuskin helpottaa asiaa, vaan pahentaa juuri kaikkien heikoimmassa asemassa olevien tilannetta, Hänninen sanoo.
Hänninen kertoo tehneensä toimeentulotukeen liittyvän aloitteen myös kahdella aiemmalla eduskuntakaudellaan.