Entisajan myllärit ilmoittivat, että "nyt tulee pysyväinen talvi, koskiharakka kävi jo kosken kivellä istumassa". Myllärit olivat oikeassa, sillä ensimmäiset koskikarat (Cinclus cinclus) saapuvat talvehtimaan maahamme loka-marraskuussa.
Talven ajan koskikarat sukeltelevat hyisissä virroissa etsien vesiperhosen toukkia ja muuta apetta. Kevään tullen ne palaavat pesimäalueilleen Ruotsin ja Norjan tunturiylängöille. Suomen Lapissa pesivät koskikarat muuttavat talveksi pääasiassa Venäjälle.
Vanhan tarinan mukaan koskikara ja västäräkki työskentelivät aikoinaan tukkilaisina. Kara tuuppasi västäräkin jokeen ja tämä oli vähällä hukkua. Siitä päivästä lähtien lintujen välillä on vallinnut viha eikä koskikara uskalla syksyllä saapua Suomeen ennen kuin västäräkki on lähtenyt. Vastaavasti kara korjaa keväällä luunsa hyvissä ajoin ennen västäräkin tuloa.
Virossa mustavalkeaa koskikaraa kutsutaan vesipapiksi. Suomessa lintua on nimitetty koskiharakan lisäksi muun muassa mörköiseksi, koskikärhäseksi ja koskiparooniksi.
Koskikara eli fossekalle on Norjan kansallislintu. Lukuisien muiden nimien ohella lintu on saanut Norjassa nimen peikkolintu, sillä sen uskottiin olevan yhteyksissä maahisiin.
Maassamme on varsin yleisesti tunnettu uskomus, jonka mukaan hevosen karva saa terveen kiillon, jos sitä sivelee koskikaran nahalla. Kyse ei välttämättä ollut pelkästä uskomuksesta, sillä sukelteluun sopeutuneen koskikaran höyhenpeite on erittäin rasvainen. Myös aseita rasvattiin menneinä aikoina koskikaran rasvalla.