Siinä se taas möllöttää.
Hyvä että on aita välissä, siunaan ajaessani tuttua reittiäni Martinniemen ja Oulun välillä.
Eräänä päivänä samalla paikalla riista-aidan takana oli oikein kokoontumisajot. Bongasin viisi hirveä.
Liekö siitä kulkenut eläinten luonnollinen reitti, joka sittemmin on tukittu.
Meillä ei ole tapana tehdä riistalle korvaavia väyliä. Sellaisia yli- tai alikulkuja, kuten länsinaapurissamme.
Siksi hirvet kulkevat aitojen reunustalla ja etsivät aukkoja, joista pujahtaa.
Aina aitakaan ei niitä pitele.
Ei esimerkiksi silloin, kun tumma jättiläinen törväisi tielle Pateniemen paikkeilla.
Ehdin juuri ja juuri välttää törmäyksen, kun hätäpäissäni polkaisin jarrun pohjaan. Ja onneksi takaa tuleva oli pitänyt turvavälin eikä rysäyttänyt kotteroni perään.
Meitä opastetaan ennakoimaan ja keventämään kaasujalkaa hirvivaara-alueella.
Mutta kuka oikeasti ajaa moottoritiellä kahdeksaakymppiä?
Eikä hirvi aina seistä tönötä tiellä vaan ilmestyy ajoradalle kuin tyhjästä. Silloin saattaa rysähtää jo alhaisella nopeudella.
Bambilta näyttävä metsäkauriin vasa on söpö.
Silti sitä ei välittäisi kohdata silmästä silmään tuulilasin takaa, puhumattakaan sarvipäisestä kaurispukista.
Varuillaan saa olla. Kauris- ja peuralaumoja kulkee ainakin meillä Haukiputaalla.
Joku kuulemma tykkää näistä eläimistä niin kovasti, että ruokkii niitä.
Sinä joku, mietipä kahteen kertaan. Nopsia loikka-askeleita otetaan myös ajoradalla ja pihoihin tullaan kutsumatta.
"Loukkaantunut hirvi toikkaroi sairaalan pihalla Oulussa."
"Hirvikolarien suma Pohjois-Pohjanmaalla."
Näitä otsikoita riittää.
Totta kai pitäisi opetella ajamaan paremmin. Mutta niin pitäisi myös laajentaa näkyvyyttä tiealueilla ja rakentaa riistalle niitä vaihtoehtoisia väyliä.
Entä onko hirvi- ja kauriskantojen annettu kasvaa liian suuriksi?
Liikkuuko näillä leveyksillä esimerkiksi ilveksiä siinä määrin, että se pitää kauriskannan kurissa?
Ainakaan se ei ole kannanhoitoa, että liikenne tappaa eläimiä.