Kaleva kertoo Oulun yliopiston toiminnasta syksyn aikana.
Viimeisen opetusharjoittelujaksonsa syyskuun alussa aloittava Anna-Emilia Peltoperä on luokan edessä kuin kotonaan. 1.-2. luokan oppilaat kuuntelevat innoissaan pirteää nuorta naista.
Tyypillinen mielikuva opettajaksi opiskelevista lienee suunnilleen seuraavanlainen: reipas, poninhännälle hiuksensa sitaissut ja Marimekon paitaan pukeutunut nainen, joka laulelee mennessään. Eikä todellakaan riehu ja rellestä.
Peltoperää yleistys naurattaa.
"Varmaan on sellaisiakin, mutta esimerkiksi itse en laula, koska en osaa. Liikunnallinen kyllä olen, mutta kaapistani ei löydy yhtään Marimekon paitaa. Ja hauskaakin osaamme pitää, esimerkiksi Suomen opettajaksi opiskelevien liiton järjestämillä Talvipäivillä", hän juttelee.
Peltoperä haaveili opettamisesta jo pienenä. Periaatteen vuoksi hän yritti miettiä välillä muitakin uravaihtoehtoja, mutta lopulta päätös oli helppo.
"Lapsista saa niin paljon voimaa ja lisätsemppiä. En näe itseäni toimistotöissä tietokoneen ääressä vaan tarvitsen ihmisiä ympärilleni", hän tuumaa.
Peltoperä opiskelee Oulun yliopistossa teknologiapainotteisella luokanopettajalinjalla. Nimestään huolimatta koulutusohjelmaan päästäkseen ei tarvitse olla tietokonevelho tai edes matematiikkanero.
"Kyse on ennemminkin ongelmanratkaisukyvystä. Tietenkään emme opettele tarkasti, miten digiboksi toimii, vaan olemme esimerkiksi tutkineet oppilaiden kanssa sillan tukirakenteita. Itse kokeilemalla lapset huomaavat, että kolmion muotoinen pohjarakenne on tukevampi kuin nelikulmainen", Peltoperä selvittää.
Itse oivaltaminen ja elämykset ovatkin tärkeä osa oppimista. Miksi katsella kirjasta vihannesten kuvia, kun luokkaan voi tuoda nauriita haisteltaviksi ja maisteltaviksi?
Valmistuttuaan Peltoperä haluaisi töihin kouluun, jossa uskalletaan olla luovia, lähteä ulos luokasta ja hullutella.
"Itseäni ahdisti aikoinaan koulussa istua pylly penkissä ja kirja kourassa. Hyvä opettaja osaa ottaa kunkin lapsen oppimistyylin ja luonteen huomioon. Luokan vilkkainta poikaa ei kannata laittaa kevätjuhlanäytelmässä esittämään paikallaan tönöttävää puuta. Hänelle voi antaa vaikka rummun, johon on hyvä purkaa ylimääräistä energiaa."
Usein puhutaan, ettei lapsi, jolla on jonkinlaisia ongelmia, ole vielä valmis kouluun.
"Ikinä ei mietitä, onko koulu valmis vastaanottamaan lapsen", hän huomauttaa.
Opiskelu kasvatustieteiden tiedekunnassa on hyvin käytännönläheistä.
"Joissain tiedekunnissa tenteistä voi päästä läpi käymättä yhdelläkään luennolla, mutta meillä se ei ole mahdollista. Asioita käsitellään omien kokemusten kautta", hän kertoo.
Peltoperä on kuullut sanottavan, että opettajaksi opiskelevat saavat opintopisteensä vain Ukko Nooaa laulellen ja teerenpesiä rakennellen.
"Liikuntatuntien ulkopelejä ei opi, jos niitä ei pelaa, mutta töitäkin täytyy tehdä kovasti", hän vakuuttaa.
Suurimmalla osalla kursseista on läsnäolopakko. Peltoperälle se sopii mainiosti, eikä hän koe sitä lainkaan ikävänä pakkona.
Kasvatustieteiden tiedekunnassa tutkitaan laajasti oppimiseen ja opetukseen liittyviä asioita oppimisprosesseista ja kansainvälistymisestä naistutkimukseen.
Alkukesän Peltoperä työskenteli tutkimusapulaisena First Step -projektissa. Siinä kehitettiin tapoja, jotka innostaisivat lapsia ja nuoria liikkumaan. Myös hänen gradunsa käsittelee samaa aihetta.
Opiskelijat suorittavat opetusharjoittelunsa Oulun Normaalikoululla. Tiedekunnan ja koulun yhteistyö koetaan hedelmälliseksi, sillä harjoittelunsa lisäksi opiskelijat tekevät koulussa myös omia tutkimusprojektejaan. Uudet oivallukset otetaan heti käyttöön opetuksessa.