Lontoon Roundhouse -teatterissa kesällä 1976 soittaneen amerikkalaisen The Ramones-yhtyeen Euroopassa samana syksynä sytyttämä punk-vallankumous rävähti täyteen mittaansa vasta kesällä 1977.
Punk elää ja voi hyvin vielä kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Vaikka oululainen Kerttu Korhonen, 17, ei odotakaan tulevan kesän olevan vuosisadan kovin punk-kesä, on hän ehtinyt tutustua punk-kulttuuriin hyvin.
"Olen kuulemma jo vauvana ollut Helsingin Kaivopuiston kesäkonsertissa Pelle Miljoonaa ja Alice Cooperia katsomassa", hän räväyttää.
Kun punk rantautui Suomeen viimein keväällä 1978, Love Recordsin signeeraaman savonlinnalaisen peruskoulunopettaja Petri Tiilen alias Pelle Miljoonan ja tamperelaisen Poko Rekordsin tallista nousseen Eppu Normaalin ensimmäisten äänitteiden muodossa, ei maa ollut vielä täysin valmis uuden musiikillisen kulttuurin valloitukseen.
Englantilainen Sex Pistols joutui perumaan kaksi Suomeen uumoilemaansa keikkaa, koska sen työluvat peruttiin maan valtalehdessä julkaistun punk-vastaisen kirjoituksen takia.
Kirjoitus leimasi punk-aatteen kannattajat tavallisten ihmisten päälle sylkeviksi, hakaneuloja kasvoihinsa pujottaviksi ja natsiunivormuihin sonnustautuneiksi sekopäiksi, mikä oli nuortenlehtien lietsoma stereotypia.
"Joskus kyllä itsekin pohdin, miksi punkkareiden on pakko keikoilla käydessään töniä toisiaan ja riehua koko ajan", Oulun Qstockissa viime kesänä Radiopuhelinten keikkaa seurannut Kerttu miettii.
Motörheadin keikan eturivin tungoksessa meno oli vielä sankempaa.
"Oli kyllä rasittavaa, kun viisi kertaa minua isommat miehet tunkivat eteen ja päälle kuin päättömät idiootit", Kerttu lataa.
Punk-musiikkia Kerttu kuuli jo pikku tyttönä. Punk-räimeen ohessa hän muistaa kuulleensa lapsena Hectorin kappaleen Olen nielaissut kuun sekä satunnaisia Eppu Normaalin lauluja. Sanomaa hän ei musiikista hakemalla hae.
"Kuuntelen yhä isäni Harri Korhosen vuosikymmeniä sitten äänittämiä kasetteja ja sellaista musiikkia, jossa oikeasti tapahtuu jotain. En jaksa kuunnella Zen Cafen tai Irinan lauluja, joissa itketään siitä, kuinka koira kuoli tai kuinka mies jätti, ja joissa käydään läpi aivan liian arkipäiväisistä ja tylsiä asioita."
Korhonen tunnustaa, että hän viettää monesti myös pitkiä toveja isänsä valokuvakokoelmien parissa.
"Jotenkin tuntuu siltä, että meno on ollut rennompaa silloin, kun isä oli nuori", tyttö kuittaa.
Kerttu tutustui punkrockin historiaan Sex Pistols -yhtyeestä kertovan The Filth and the Fury -dokumentin sekä yhtyeen basistin Sid Viciousin elämäkerran kautta. Uudesta punkista hän tunnustaa seuraavansa eestiläisen Villu Tammen JMKE-yhtyettä.
"Minulle riittää se, että musiikki on hyvää. Vaikka pidänkin jostain yhtyeestä, ei se tarkoita sitä, että minun olisi ahmittava aiheesta kaikki tieto, ja tiedettävä bändin tyyppien, heidän lemmikkikissojensa ja entisten vaimojen nimet."
Kerttu on toisen polven punkkari. Hänen vanhempansa ovat syntyneet Sodankylässä, josta perhe muutti äidin työpaikan perässä Ouluun 1990-luvun lopulla.
Värikkäisiin vaatteisiin sonnustautunut ja hiuksensa shokkipunaisella värjännyt punkkari tunnustaa, että vaikka erikoiset kuteet olivatkin alussa ernoihin, erilaisiin nuoriin liittyvä muotijuttu, sonnustautuu hän nykyisin aina sellaisiin vaatteisiin, jotka tuntuvat päällä parhaimmilta.
"Kaikki kaveritkin ovat kummallisen näköisiä ja oloisia ja hieman anarkistisia, eikä kukaan heistä pukeudu samalla tapaa keskenään", tyttö heittää.
Uusimmat kenkänsä Korhonen evakuoi ystävältään, joka oli heittämässä kalossejaan pois.
"Hyvä kaverini halusi itselleen uudet ja siistit kengät, ja sanoin hänelle suoraan, että voin ottaa itselleni hänen vanhan kenkäparinsa, kun se on vielä jotakuinkin ehjä."
Hameensa Korhonen kertoo ostaneensa kolmella eurolla kirpputorilta. Uumilla koreilee isän vanha tuppivyö. Tyttö kertoo, että hän ei ole koskaan nähnyt isäänsä puvuntakkiin tai kravattiin sonnustautuneena.
"Isällä on yhä tallessa vanha nahkatakki, joka on pultattu täyteen niittejä ja koristeltu vanhoilla pinsseillä. Vaikka isäni on pienestä pitäen pukeutunut eri tavalla kuin monet muut, olen iloinen siitä, ettei hän näytä samalta kuin muiden isät.
