Lauantaina Oulussa konsertoiva Billy Idol höylää tuoreella Devil''s Playground -pitkäsoitollaan riuskaa juurirockia. Kasaripopin mutrusuinen keisari yhdistää uusissa lauluissaan tarttuvia popriffejä, punkia ja amerikkalaista perinnemusiikkia.
"Vaikka maailma on viimeisten kymmenen vuoden aikana muuttunut synkäksi ja vakavaksi, en halunnut tehdä uudesta levystäni läpikotaisin synkeää, ja siksi upotin siihen Plastic Jesus -hillbillyn kaltaisia keveämpiä kappaleita", Idol kertoo.
Yhdysvalloista puhelimeen vastaava rock-ikoni porisee melkein taukoamatta ja välillä leveästi naureskellen.
Idol puhuu musiikistaan mielellään karttana, jolla hän bändinsä kera tekee musiikillista matkaa. "Elämäni musiikillinen kartta viettää paikasta toiseen, ja siltä löytyvät niin punk, rockabilly, hip hop kuin teknokin, mutta Devil''s Playgroundista halusin tehdä silkan rokkilevyn", laulaja filosofoi.
Idol on rockin blondattu ikoni, joka on kolmekymmentä vuotta kestäneen muusikon uransa aikana käynyt läpi ylä- ja alamäkiä. Hän on tehnyt liudan täydellisiä popkipaleita, mutta myös melkein tappanut itsensä huumeiden yliannostuksella ja moottoripyöräonnettomuudessa.
"Monet ihmettelevät, miten jaksan yhä heilua lavalla kuin juoksumatolla. Mutta en usko, että mikään voisi estää artistia jatkamasta uraansa, jos hänessä on energiaa ja hänellä on taitoja ja hänen äänensä on kunnossa."
Rocksukupolvien tulkki
Idol on jo monien rock-sukupolvien tulkki. 1980-luvulla teiniangstissa piehtaroineet nuoret muistavat Idolin keimaillen laulavana ja eroottisesti säkenöivänä pop-adoniksena.
"Unelmoin rock-elämästä jo pikkupoikana, mutta en koskaan uskonut, että minusta tulisi ihmisten unelmien kohde", laulaja muistelee.
1970-luvulla punkia kuunnelleet hipinreuhakkeet muistavat miehen Chelsea ja Generation X -yhtyeiden törröhuulisena keulakuvana ja rock-lehtien valokuvissa Siouxsie Siouxin kera poseeranneena muotipunkkarina.
"Punk tuhoutui, koska sen piti tuhoutua, mutta minä sentään jäin henkiin ja onnistuin imemään myöhempään musiikkiini punkin kulttuurillista perintöä", Idol kehuu.
Vimmaa ja karheutta
Kermaisella mutta samalla miehekkään energisellä äänellä jo 1980-luvun alussa faneja hurmanneen pop-ikonin laulu paisuu Devil''s Playgroundin aloittavassa Super Overdrive -jyystössä tulkinnaksi, josta aistii Joey Ramonen poikamaista vimmaa ja Johnny Cashin karheutta.
"Opin uutta levyä tehdessämme matkustamaan lauluääneni kanssa myös täysin uusille alueille", Idol tunnustaa.
Rat Race taas lähentelee täydellistä pop-biisiä. "Uudelta levylläni on punkrockin energiaa, Rebel Yell -biisin asennetta ja samanlaista vaihtelevuutta kuin kaikissa suurimmissa hiteissäni."
Devil''s Playground on Idolin ensimmäinen levy kahteentoista vuoteen ja samalla myös tiukka tallenne artistista ja yhtyeestä, joka auttoi Idolin yli vaikeiden aikojen.
Bändissä soittavat Idolin lisäksi kitaristi Steve Stevens, basisti Stephen McGrath, rumpali Brian Tichy ja Dream Theaterissa soittanut kosketinsoittaja Derek Sherinian.
Kovien aikojen läpi
Idolin edellinen levy, 1993 äänitetty Cyberpunk oli kaupallinen pannukakku. Laulaja ajoi itsensä pahaan huumekierteeseen ja vuonna 1994 päätyi brittiläisen kollegansa Depeche Moden Dave Gahanin tapaan ottamaan yliannoksen huumeita.
"Lasteni takia minun oli pakko viisastua, koska he olivat tuohon aikaan vain viisi- ja kuusivuotiaita, enkä voinut sallia itselleni sitä, että olisin ollut heille pelkkä narkkari-isä", Idol miettii.
Yhtyettään Idol kehuu valtoimesti. "Musiikista on helppo haaveilla, mutta biisien tekeminen imee sellaisenaan ihmisestä kaiken energian ja vaatii kovaa kuntoa ja omistautumista", laulaja tiivistää.