Jos ostaa punaisen pipon, muuttuu punapipoiseksi ihmiseksi.
Punainen pipo ei ole pelkästään asuste. Se on valinta, joka huomaamatta sujahtaa alitajuntaan. Niin alkaa nähdä punaisia pipoja kaikkialla, missä kulkee.
Ennen punaista pipoa elämä oli tavanomaista: oli keltaisia, sinisiä ja kirjavia pipoja. Oli muitakin päähineitä kuin pipoja kuten baskereita ja hattuja. Kaikilla ei ollut päähinettä ollenkaan. Mutta kun muuttuu punapipoiseksi ihmiseksi, keltaiset, siniset ja kirjavat pipot katoavat. Ne eivät enää kiinnitä huomiota. Aivan kuin ne häviäisivät kokonaan.
Oliko punaisia pipoja ennenkin vai ovatko kaikki ympärillä olevat pipot ilmestyneet tyhjästä?
Oikeastaan mikään ympärillä ei ole muuttunut. Ihminen näkee sen, mihin kiinnittää huomiota. Sen, mikä kiinnostaa ja minkä haluaa nähdä.
Joskus tarvitsee vain katsoa. Toisinaan katseen suuntaa täytyy tietoisesti muuttaa.
On helppoa olla onnellinen silloin, kun on onnellinen. Kun on onnellinen, näkee ympärillään hattaraa, kukkasia ja auringonsäteitä. Kun näkee hattaraa, tulee entistä onnellisemmaksi. Niin pysyy onnellisena.
On myös helppoa olla onneton silloin, kun on onneton. Silloin näkee loskaa, räntää ja sadepilviä. Kun näkee sadepilviä, tulee entistä onnettomammaksi. Niin pysyy onnettomana.
On vaikea olla onneton ja tulla sitten onnelliseksi.
Joskus täytyy päättää, että alkaa nähdä sen, minkä haluaakin. Keskittyä hyvään ja ruokkia sitä ympärillään.
Kynnyskohta on raskas ylittää. Pahimpaan maailman ryttyilyyn auttaa, kun ensin kuuntelee Lily Allenin F*ck you:ta loputtomana toistona. Siirtyy siitä Maija Vilkkumaan Ingalsin Lauraan, kunnes se alkaa tuntua riittävän kornilta. Lopulta on valmis Beatlesin Ob -la-di, Ob-la-da:han.
Pienet ilon hippuset täytyy itse poimia. Kun ne ovat kasassa, ei saa erehtyä luulemaan niitä itsestäänselvyyksiksi. Niitä täytyy vaalia ja helliä ajatuksella, että ne taas jaksavat luoda uutta hehkua.