
Yliopisto on siirtynyt käytännössä kokonaan etäopetukseen. Vuoden aikana on opittu sekä etätyön haasteista että hyödyistä.
Kuva: Janne Körkkö
Sunnuntain lehdessä Kalevan kokoama Sunnuntaikäräjät-raati ottaa kantaa tulevaisuuteen ja aikaan koronan jälkeen. Rokotusten eteneminen herättää toiveita paluusta normaalimpaan arkeen. Tampereen yliopiston Rokotetutkimuskeskuksen johtaja, professori Mika Rämet arvioi hiljattain, että rajoitteet voi olla purettu jo juhannuksen aikoihin Astra Zenecan rokotteiden keskeyttämisestä huolimatta.