
Kalevan kokoama Sunnuntaikäräjät-raati ottaa kantaa Katri Kulmunin eroon valtiovarainministerin tehtävästä.
Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni erosi valtiovarainministerin paikalta, koska katsoi menettäneensä luottamuksen viestintäkoulutukseen liittyvän laskutuksen takia.
Kulmuni kertoi jännittävänsä julkisuutta ja hankkineensa varmuutta viestintäkoulutuksella monenlaisiin tilanteihiin, joihin ministeri joutuu.
Kohteleeko julkisuus naisia ja miehiä eri tavalla? Oliko sukupuoli ratkaisevassa asemassa Kulmunin erossa?
Ratkaisu äänin 3-2 ei ollut sukupuolella merkitystä Katri Kulmunin ministerieroon.
Keskustan entinen kansanedustaja (1983-2003) sekä kulttuuriministeri (1991-1995) Tytti Isohookana-Asunmaa Haukiputaalta sanoo, että nuoret naiset ovat julkisuudessa kovan paineen alla. Hänen mielestä naiset saavat ulkomuodosta, pukeutumisesta ja äänenkäytöstä lähtien vastaanottaa palautetta, jota miehistä harvemmin kuulee.