Siellä se kellottaa keskellä synkintä avaruutta, vieraassa aurinkokunnassa. Pieni pallukka, joka tuntee itsensä epäilemättä vähän yksinäiseksi. Vielä toistaiseksi.
Sen on joku lahjaton nimennyt GJ 1214b:ksi. En ole vielä päättänyt, minkä nimen sille annan, mutta en nyt ainakaan mitään persoonatonta kirjain- ja numeroyhdistelmää.
Vaikka oma tähtitieteen tuntemukseni onkin luonnollisesti huikaisevaa tasoa, lienee turhaa ryhtyä avaamaan sellaisia peruskäsitteitä kuin 13 parsekin etäisyydellä Maasta sijaitsevaa M-spektriluokan tähteä kiertävä, supermaapalloksi luokiteltava eksoplaneetta, kun voi tarkastella asiaa yleisjärkisellä tasolla.
GJ 1214b on vastikään avaruudesta löytynyt puhdas pöytä, joka tekee lopun viimeistään tammikuun kahdennenkymmenennen päivän tienoilla tyhjiksi muuttuvista uudenvuodenlupauksista. Se on nimittäin Maata muistuttava planeetta, jossa muistuttava-sana merkitsee paranneltua versiota.
GJ 1214b:llä on paljon lämpimämpää kuin Maassa. Lämpimässä tulee hiki. Hikoileminen laihduttaa. Planeetan pintalämpötilaksi on arvioitu sellaiset 120-280 celsiusastetta, joten luulenpa, että muutama kilo tippuu jo niissä henkisissä ponnisteluissa, joita "onpa ihanaa, kun ei tarvitse tehdä uudenvuodenlupauksia" -virkkeen ajatteleminen vaatii.
Tämä oivallinen planeetta käyttää keskustähden ympäri kiertämiseen vain 1,6 Maan vuorokautta. Jos vuosi on näin lyhyt, vuorokausi se vasta lyhyt onkin. Tämän vuoksi GJ1214b:llä ei tule harrastettua ilta-aikaista ylensyöntiä. Jos tarttuu vaikkapa kakkupalaan siinä kymmenen jälkeen illalla, on kaiken järjen mukaan jo aamu, ennen kuin sen on ehtinyt nostaa huulilleen.
Elämänlaatu GJ 1214b:llä on muutenkin aivan toista luokkaa kuin täällä. Kun vähän ynnäillään, saadaan esimerkiksi vuotuisen räntä- ja loska-ajan kestoksi varsin siedettävä aika. Vaikka ei räntäsadekaan todennäköisesti 200 asteen lämmössä ota päähän yhtään niin paljon kuin nollarajalla.
Tähtitieteilijöiden mukaan GJ 1214b:llä ei todennäköisesti ole elämää, joten mikä sen parempi paikka uuden elämän aloittamiseen. Pahimmassa tapauksessa vastassa saattaa kuulemma olla jonkinlainen vedessä lilluva mikrobi, mutta eiköhän siitä yksi täysikasvuinen aikuinen selviä. Jos mikrobi hangoittelee vastaan, uskoisin, että planeetalla on joka tapauksessa tilaa meille molemmille.
Huolestuneena olen kylläkin pannut merkille tähtitieteilijöissä planeettaa kohtaan virinneen innostuksen. Pitäkää näppinne irti, GJ 1214b on minun.
Joten älä enää tunne oloasi orvoksi, rakas pallukkani - täältä tullaan. Muutamia pinnallasi elämiseen liittyviä käytännön ongelmia en ole vielä ratkaissut, mutta eivätköhän nekin jo ole selkiytyneet siihen mennessä, kun jalkateräni viimein koskettaa kaikesta parempaa tekevää maaperääsi.
42 valovuoden matkalla on aikaa ajatella.
hanna.kuonanoja@kaleva.fi