Pu­das­jär­ven na­pal­miyh­dis­tys muis­te­lee men­nei­tä

National Napalm Syndicate oli suomalaisen metallin edelläkävijäbändejä. Kahdeksankymmentäluvun puolivälissä aloittaneen yhtyeen kitaristi Jukka Kyrö muistaa analogisen maailman rajat sekä heavyä ravistelleen vallankumouksen - pohjoista ahistusta unohtamatta.

Oulussa toimivassa 2000-luvun NNS:ssä soittavat kitaristi Markku Jokikokko (vas.), basisti Tero Nevala, kitaristi Jukka Kyrö, laulaja Ilkka Järvenpää ja rumpali Jari Kaiponen.
Oulussa toimivassa 2000-luvun NNS:ssä soittavat kitaristi Markku Jokikokko (vas.), basisti Tero Nevala, kitaristi Jukka Kyrö, laulaja Ilkka Järvenpää ja rumpali Jari Kaiponen.
Kuva: Jaani Föhr

National Napalm Syndicate oli suomalaisen metallin edelläkävijäbändejä. Kahdeksankymmentäluvun puolivälissä aloittaneen yhtyeen kitaristi Jukka Kyrö muistaa analogisen maailman rajat sekä heavyä ravistelleen vallankumouksen - pohjoista ahistusta unohtamatta.

Pudasjärvi tunnettiin paremmin huoltoasemistaan kuin kulttuurista. Taajaman lahjat maailmalle olivat olleet Dingon jalanjäljissä kulkenut Tanna-yhtye ja sen esiaste IC-Rock. Ankarampaa meininkiä piti etsiä kauempaa.

"Metallica, Motörhead ja Venom ilmestyivät kuin tyhjästä. Sen jälkeen jälkeen joku Deep Purple ei tuntunut enää miltään", 37 -vuotias Kyrö muistelee.

"Meitä oli koko kylällä viisi pitkätukkaa, mutta Vesa Ruokankaan tilalle tullut laulaja Aku Raaska ja hänen seuraajansa Heikki Lesonen piti hakea Kuusamosta asti. Treenikämppämme sijaitsi Rauhanyhdistystä vastapäätä. Sunnuntaisin kirkonkellot ilmoittivat myös treenimme alkaneiksi."

Kovaääninen, epäurheilijamainen porukka pani huhumyllyt pyörimään. "Paikallislehdessä kirjoitettiin, että nyt ovat saatananpalvojat ja natsit saapuneet tännekin. Vastaantulevat mummot vaihtoivat toiselle puolelle tietä", Kyrö nauraa.

Thrash-metalli oli kahdeksankymmentäluvun vastine punkille. National Napalm Syndicaten kotimaisiin vaikuttajiin lukeutuivat tylyt oululaisyhtyeet Kansanturvamusiikkikomissio ja Faff-Bey.

Analogisena aikana studiodemon tekeminen maksoi maltaita. Lähimmät studiot sijaitsivat Oulussa. "Kun olimme Oulussa Soundmix-studiolla saaneet ruuvattua mukavat särösoundit, ryntäsi äänittäjä tarkkaamon puolelta vahvistimien kimppuun ja totesi, ettei tuollaista räminää voi äänittää. Hän väänsi sitten sellaiset humppaäänet, joita myöhemmin kommentoitiin ulkomaisissa lehdissä persoonallisiksi", Kyrö muistelee.

Ennen internet-yhteyksiä kontakteja solmittiin nauhoja vaihtelemalla muiden bändien kanssa. "Ostimme postista äänikirjeitä, eli valmiiksi postimaksettuja kirjekuoria, joissa oli sisällä tyhjä C-kasetti. Äänitimme sitten nauhoille demomateriaalia ja vaihdoimme kasetteja muiden bändien kanssa. Toinen demomme päätyi brittilehti Kerrangin arvosteltavaksi ja sitä meni sitten ympäri maailmaa 500 kappaletta", hän kertoo.

Thrash löi lopullisesti läpi 1988. Helsinkiläiset Stone ja Airdash herättivät kovia toiveita äänitekustantamoissa. Konservatiivisimmatkin levy-yhtiöt halusivat palasensa kakusta. "Meillä oli mustaa valkoisella demojemme herättämästä kiinnostuksesta. Pääsimme valitsemaan kolmen levy-yhtiön, CBS:n, Emin ja Megamanian väliltä. Kun Emin Pedro Hietanen löi kultakorttinsa kemiläisen ravintolan pöytään ja tilasi meille olutta, se teki sellaisen vaikutuksen, että kirjoitimme nimet sopimukseen saman tien."

Rocktähteyttä kesti kokonaisen vuoden. Miksi hyvässä nousukiidossa ollut yhtye hajosi?

"Tuli sisäisiä ongelmia. Jäsenet muuttivat opiskelupaikkojen perässä ympäri Pohjois-Suomea ja homma kävi liian vaikeaksi pyörittää", Kyrö kertoo.

"Avasimme pankkitilin keikkapalkkioita varten. Jossain vaiheessa huomasimme, että rahat olivat kadonneet. Meillä kaikilla oli tilille käyttöoikeus. Onneksi olimme ehtineet ostaa Tannan eli Tapani Tikkasen vanhan keikkabussin. Katsastuskonttorilla harjanvarsi meni kuitenkin lattiasta läpi ja katon kannatinpalkki tipahti tarkastajan niskaan. Siinä eivät neuvottelut auttaneet", Kyrö naureskelee.

Ilmoita asiavirheestä