Inarin Saariselältä ensi perjantaina 35-vuotisjuhlakiertueensa aloittava Wigwam luistaa uudelle vuosituhannelle tuoreena.
Helsinkiläisyhtyeen musiikki ei ole koskaan ollut sidoksissa aikaan tai paikkaan. Se soi vuosien jälkeenkin yhtä ajattomana kuin Beatlesin popnikkarointi tai Abban alkudisko.
Yhtyeeseen vuonna 1974 liittynyt kitaristi Rekku Rechardt sanoo, ettei Wigwamin ajattomuuteen ole selkeää reseptiä tai selitystä. Wigwam on hänen aikanaan tehnyt juuri sellaista musiikkia, josta yhtyeen jäsenet ovat pitäneet.
"Teemme musaa fiilispohjalta. Nautimme musiikista. Meillä ei ole nyt pakkoa menestyä tai muitakaan paineita."
Juhlakiertueelle yhtye lähtee klassisella Nuclear Nightclub -kauden kokoonpanolla. Siinä musisoivat laulaja-kosketinsoittaja Jim Pembroke, edesmenneen rumpalin Ronnie Österbergin korvaava Jari Kettunen, kitaristi Rechardt, kosketinsoitinvelho Esa Kotilainen ja basisti Måns Groundstroem.
1970-luvun rockoopperan ja progepullistelun täyttämän rockmaailman lainalaisuudet eivät pure Wigwamiin enää vuosikymmeniä myöhemmin. Väitöksiin omiin kenkiin toljottelusta tai itsekkäästä soittoasenteesta popin veteraani voi vastata vapautuneesti ja hampaita kiristämättä.
"Olemme samanhenkisten soittajien rypäs. Emme mielistele tai seuraa trendejä. Työstämme musiikkia aina oman näkemyksemme ja intuition pohjalta."
Rechardt kertoo olevansa efektejä karttava luomusoittaja. Kitara, piuha ja vahvistin riittävät hänelle. Deep popia soittava kitaravirtuoosi nauttii niin uudesta kokeellisesta rockista kuin traditionaalisesta hevipopistakin.
"Radiohead on kolissut. Ja Van Halen kuulostaa aina yhtä hyvältä."
Beatlesista ja myöhemmin Eric Claptonin, Jimi Hendrixin ja Jimmy Pagen kitarasankaroinneista sytykkeen saanut Rechardt selittää, että Wigwamin perustavana voimana on rakkaus musiikkiin.
Musiikin tekeminen on niin Wigwamin kitaristille kuin laulaja Pembrokellekin arkinen ja kasvattava prosessi. Mahtipontistakin poppiaan parivaljakko työstää pääosin kitaralla ja koskettimilla. Viime vuonna taottu yhtyeen uusin levy Titans Wheel syntyi Rechardtin mukaan kivuttomasti.
"Pembroke ja minä istumme nokikkain ja pallottelemme erilaisten musiikillisten ideoitten kanssa. Musiikin rakentelu on meille proosallinen tapahtuma."
Wigwamin pitkän uran punaisena lankana Rechardt pitää juuri yhtyeen englantilaissyntyistä laulaja-kosketinsoittaja Pembrokea.
"Jim Pembroke on pitkässä juoksussa se hahmo, jota ilman Wigwamia ei olisi."
Maailmalle ja takaisin
Kun Rechardt liittyi Wigwamiin 1974 yhtyeen neljännen, Being-nimeä kantavan levyn ilmestyessä, oli Wigwamista tullut Tasavallan Presidentin ohella tullut suomalaisen progen mystinen monumentti. Se oli pitkälti vikkeläsormisen basisti Pekka Pohjolan ja eteerisiä äänimattoja maalailevan urkuri Jukka Gustavsonin luomus.
"Olin siinä vaiheessa armoton Wigwam-fani itse ja ihailin heidän musaansa. Ja bändin musiikillista osaamisen tasoa ja sielukkuutta. Olen edelleenkin armoton Wigwam-fani."
Siinä missä tuon ajan suomalainen glam- ja rootsrock - etunenässään Hurriganes ja Alwari Tuohitorvi - puhkui alkurockin energiaa, teki Wigwam trippejä progen syntysijoille. Filosofinen taidemusiikki ylitti niin musiikillisia kuin kulttuurisiakin raja-aitoja.
"Vanha Wigwam oli puhdasoppinen progebändi, uusi taas popmaisempi. Wigwamista puhutaan yhä progebändinä. Monet nuoret musiikin harrastajat eivät ole täysin selvillä siitä, että me erkanimme aika kauas progekultista."
Vuonna 1975 ilmestyneen Nuclear Nightclub -levyn myötä Wigwamin onnistui konsertoida muuallakin Euroopassa. Se sai suuren kansainvälisen levytyssopimuksen, mutta maailmanvalloitus takkuuntui siihen, etteivät kaikki yhtyeen jäsenet olleet motivoituneita muuttamaan ulkomaille musiikkia promotoidakseen.
Musiikki oli niin Englannissa kuin Tanskassa mainetta keränneelle Wigwamille kuitenkin yhä enemmän musiikillista itsetutkiskelua kuin pullistelua. Rechardt tunnustaa, että Wigwamin väkinäinen puskeminen Euroopan markkinoille vaikutti yhtyeeseen enemmän häiritsevästi kuin innoittaen.
Kesällä 1978 tuulet kääntyivät. Punk ja uusi aalto rasvasivat musiikkibisneksen koneistot uusiksi. Wigwam oli yksi niistä yhtyeistä, joka sai parrakkaana progeryppäänä väistyä raavaan rockin tieltä.
"Musalehdet juoksivat punkin perässä. Olin varma, että yhtyeemme taru oli lopussa."
Professionaali popyhtye on otettu uusilla vuosikymmenillä vastaan terveenä tuulahduksena. Se on viimeisimmän aktiivikautensa aikana soittanut niin klubeissa kuin Ruisrockin 30-vuotisfestivaalilla.
"Meno on ollut positiivista. Keikoillemme on tullut nyt paljon nuorta porukkaa, jolla ei ole ollut aiemmin mahdollisuutta kuulla yhtyettämme."