Oulun Isokatu nousi valtakunnan otsikoihin ja somehitiksi kuin raketti.
Puheen mahti on suuri, ja tällä kertaa tarvittiin vain yksi sana: ihmisroska.
En kertaa alkuviikon tapahtumien kulkua, sillä ne esitellään esimerkiksi tämän lehden sivulla kolme.
Palaan kuitenkin Valkean edustalle.
Vanhus astelee kohti apteekkia. Samaa, josta hetki sitten käytiin nappaamassa käsidesipakkaus.
Nyt sen anastaja makaa maassa. Käsidesi on juotu ja ambulanssi soitettu paikalle.
Äiti on lähtenyt lapsensa kanssa vaateostoille. Pikkuinen hämmästelee, miksi setä pissaa talon seinään.
Tiernapoikapatsaalle on kertynyt äänekäs joukko. Humalaisten keskinäistä nahistelua, silti pelottavaa.
Tytöt, joiden kaiken järjen mukaan pitäisi olla koulussa, hengailevat huomattavasti ikäistään vanhempien remmissä. Alan miesten, joku sanoisi.
Onko tässä muka joku ongelma?
Oulun poliisin valvonta- ja hälytysyksikön johtaja Arto Autio toteaa kolmossivun uutisessa, että yleinen järjestys- ja turvallisuustilanne Isollakadulla on hyvä.
Kaupungin hyvinvointijohtajan Kirsti Ylitalo-Katajiston mukaan päihdeongelmaiselle on tarjolla hoitoa, asunnottomille asuntoja.
Mutta selviämisasemaa Oulussa ei vieläkään ole.
Kadut ovat julkisia tiloja.
Ei niitä pidä rajata ”ykkös-, kakkos- ja kolmosluokan” kansalaisille niin, että paraatipaikat kuuluvat itseään kunnon kansalaisiksi tai paremmaksi väeksi kutsuville.
Emme vain tiedä, mitä syrjäytyneille ja päihdeongelmaisille tulisi tehdä. Moni tyytyy taivastelemaan tai sulkemaan silmänsä, korkeintaan toteamaan: ”Ei minun takapihalleni.”
Asiaa ei auta yhtään se, että sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavan yrityksen pomon työsuhde puretaan, olkoonkin potkut yrityksen imagon kannalta ainoa ratkaisu näin sote-palvelujen yksityistämisen kynnyksellä.
Kenenkään ei soisi päätyvän kadulle.
On toki heitä, jotka eivät edes halua apua. Mutta on myös heitä, joista uhkaa tulla katujen naisia ja miehiä.
Jospa tapaus Moilanen poikisi tekoja, jolla tartutaan osattomuuteen, toimettomuuteen ja näköalattomuuteen – yli hallintokuntien.