Onko porotalous enää perinteinen elinkeino vai julkisilla varoilla ylläpidettyä keinotekoista tukitoimintaa? On korkea aika nostaa kissa pöydälle ja kyseenalaistaa petovahinkojen ilmoitus- ja tarkastusprosessin luotettavuus.
Julkisten tietojen mukaan viranomainen ehtii paikalle alle kymmenessä prosentissa ilmoitetuista vahinkotapauksista. Tämä tarkoittaa, että valtaosa korvauksista maksetaan poronomistajien omien ilmoitusten ja valokuvien perusteella.
Kun valvonta on näin hataraa, järjestelmä suorastaan kutsuu väärinkäytöksiin. Onko mahdollista, että tarhaan kuolleita roudataan metsään ja kun ensimmäinen peto sitten siihen sattuu paikalle, niin se ilmoitetaan sen tappamaksi. Myös osa kolariporoista voi jossain määrin päätyä luontoon ja pedon tappamiksi.
Kyse ei ole pikkurahoista. Petovahinkokorvaukset pyörivät vuositasolla 8–9 miljoonan euron luokassa. On arvioitu, että korvausten osuus on jo reilusti yli puolet siitä summasta, mitä ala tuottaa varsinaisella poronlihan myynnillä. Jos mikä tahansa muu yritystoiminta nojaisi näin vahvasti veronmaksajien tukeen ilman aukotonta valvontaa, huuto olisi kova.
Nykyinen "etätarkastus" on kestämätön malli. Se nakertaa järjestelmän uskottavuutta ja luo epäreilun asetelman muihin alkutuottajiin nähden. Jos korvauksia maksetaan yhteisestä pussista, on tarkastustoiminnan oltava fyysistä, riippumatonta ja aukotonta. Veroeurojen jakamisen on perustuttava faktoihin, ei pelkkiin olettamiin ja ilmoituksiin.
Läpinäkyvyys on sekä veronmaksajien että rehellisten poronhoitajien etu. Nykyinen meno muistuttaa enemmän avointa piikkiä kuin vastuullista elinkeinopolitiikkaa.
Jorma Seppänen
Suomussalmi